tiistai 8. joulukuuta 2009

The Same Old Same-O


"Kaikki on mahdollista, ja mitä tahansa voi saavuttaa jos vain yrittää tarpeeksi."

Vitut sanon ma.

Oikeasti... Kuinka paljon minun tekisikään mieli sanoa se hänelle joka päivä. Joka tunti. Joka minuutti...Minä voisin jahkata sitä koko ajan jos tarve vain vaatisi... Miten kaikki tunteet olisikaan helppo puristaa yhteen lauseeseen, ja sanoa ne kaikki kerralla, vaivatta ja hymyssä suin... Mutta ei... Mikä muka tekee siitä niin vaikeaa? Jos tietäisin vastauksen, en kysyisi...
Ehkä syy on ujous, ehkä se on pelko... Mutta kuka tietää?

Ahdistavaa... Yksi ainoa lause, enkä ehkä koskaan tule saamaan sitä suustani, en vaikka yrittäisin... Mutta minuun koskee... Minuun oikeasti sattuu katsoa häntä... Vatsaani pistää ja kyyneleet tulvahtavat silmiini joka kerta, kun katson hänen silmiinsä, joista vain en pääse pois... Se kaikki on vain ahdistusta... Tietoa siitä, etten voi koskaan saada häntä; hän kun on jo jonkun muun...

On siis asioita joita ei voi uskomalla tai toimimalla saavuttaa, ja se on rakkaus. Et voi pakottaa ketään rakastamaan itseäsi samalla tavoin kuin ehkä itse rakastat jotakuta.
Eli vaikka kuinka rakastaisin häntä, hän ei koskaan vastaisi siihen, tiedän sen itsekkin. Siksi se pikkuhiljaa murtaa minut; oma tunteeni kun on ehkä liiankin vahva. En vain pysty lopettamaan... Se on kuin kokaiinia... Hetken tunnen olevani onnellinen, koska olen rakastunut, ja pian huomaankin sen kaiken vain olleen hetkellistä. Järkyttävä tunne... Siinä vaiheessa se silmiin katsominen onkin entistä vaikeampaa... Rakkaudesta on tullut taakka, josta tulisi päästä eroon mahdollisimman pian, etten satuttaisi ketään omilla tunteillani... Ne vahvat tunteet tulisi siirtää syrjään, jotta toinen saisi elää rauhassa niiltä. Mutta ennenpitkää ne sisälle padotut, syrjään työnnetyt ja piilotetut tunteet repivät sieluani palasiksi ja pian huomaan, etten päässytkään niistä lopullisesti eroon.

FAIL, kerran se toimi, toinen kerta jäi yritykseksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti