perjantai 31. joulukuuta 2010

And let the peace fall on our world. Happy new year♥!


Uusi Vuosi....

On aika heittää hyvästit menneelle...

Usein se ei olekaan niin helppoa, kuin on kuvitellut....


Mutta nyt on tullut vihdoin aika päästää irti.


Kaikki ne muistot, jotka tuottavat tuskaa, on aika haudata routaiseen maahan.

Jokainen ilkeä tai inhottava sana, on aika puhaltaa pakkaseen.

Epämiellyttävät ajatukset murheet on aika hukuttaa hyiseen veteen.


Unohtakaa viha, oppikaa rakastamaan.

Hymyilkää, iloitkaa, tulkaa onnellisiksi, kun teillä on vielä aikaa.
Älkää luovuttako, mitään ei ole vielä menetetty.
Olette vapaita kulkemaan, vapaita tuntemaan ja ajattelemaan.

Pitäkää kiinni elämästä ja löytäkää sille tarkoitus.
...Ja ennen kaikkea, eläkää sitä ainoananne.
Ehkä toista mahdollisuutta ei koskaan enää tulekaan...



"Each breath breathed means we're alive
And life means that we can find
The reasons to keep on getting by
And if reasons we can't find
We'll make up some to get by
'Til breath by breath we'll leave this behind"
~ Superchick - Breathe~


Näillä sanoilla toivotan teille Onnellista Uutta Vuotta.
Toivon teille uusia alkuja, hymyä ja onnea uudelle vuodelle 2011.
Ja kiitos teille, lukijat, jotka jaksatte ehkä seuratakin ajoittaista angstailuani.
Kiitos, olette tärkeitä♥

Erikseen tahtoisin kiittää tästä vuodesta Ystäviäni ja Tyttöystävääni.
He ovat pitäneet minut pystyssä huonoina aikoina ja auttaneet silloinkin, kun en ole sitä itse ymmärtänyt pyytää.
Kiitos, minä rakastan teitä♥

Ja nyt, päästän teidät nauttimaan Uuden Vuoden odotuksesta,
Näkemiin, nähdään ensi vuonna!♥

perjantai 24. joulukuuta 2010

Merry X-mas♥




Tosiaankin, se taitaa olla jouluaatto nyt!

Toivotan Kaikille Rauhallista Joulua

maanantai 20. joulukuuta 2010

Love is Love and I support it.


Tämä on omistettu sinulle, rakkaani.♥

Maailmassa on paljon asioita, joita ihmiset tahtovat.
Rahaa, valtaa, omakotitalon, kukkapenkin, uuden auton tai pihakiveyksen....
Ihmiset tahtovat hyvin erilaisia asioita.
Mutta minä tahdoin rakkautta...
Minä etsin sitä...
Yritin löytää jotain, joka kuitenkin oli edessäni koko ajan...
Ja kun ymmärsin, se oli saavuttamattomissani.
Se oli jotain, mihin käteni eivät yltäneet, vaikka kuinka kurkotin...

Sitten eräänä päivänä yksinäisyyteeni minulle esitetiin kysymys:
"Annatko anteeksi?"

Tottakai.
En miettinyt hetkeäkään... Enkä todellakaan kadu sitä.
Ei ole olemassakaan niin kamalaa tekoa, jota en antaisi sinulle anteeksi.
Ei ole olemassakaan asiaa, mikä saisi minut rakastamaan sinua yhtään vähemmän.

Siitä hetkestä lähtien, kun kysyit minulta ne muutamat sanat...
Siitä hetkestä on nyt yhdeksän kuukautta.
Jollekin se on kuin sekunti, jollekin koko elinikä...

Minulle se on aika, joka sisältää enemmän rakkautta, kuin kukaan voisi sanoilla kuvailla...

Siitä kiitos sinulle.

Minä rakastan sinua.
Rakastan silmiäsi ja katsettasi.
Rakastan käsiäsi ja kosketustasi.
Rakastan jalkojasi ja askeleitasi.
Rakastan ääntäsi ja sanojasi.
Rakastan huuliasi ja suudelmiasi.
Rakastan jokaista pientäkin kohtaa sinussa...
Minä rakastan kaikkea sinussa.
Minä rakastan sinua...

...Enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.


Ensitapaamisestamme lähtien olin ajatellut kuinka sinussa oli jotain kiehtovaa.
Mieleni teki suojella sinua...
Tarttua käteesi ja johdattaa.
Sulkea sinut syliini ja silittää hiuksiasi.
Suudella huuliasi ja pitää niillä tuo kaunis hymysi...
Hetkeksikään tuo tunne ei ole kadonnut.
Yhä vain minä tahdon suojella sinua kaikelta, mikä koskaan voisi sinua satuttaa.
Ja yhä edelleen tahdon saada tuon hymyn pysymään huulillasi...
Ikuisesti.

Kyyneleesi minä pyyhin pois kauniilta kasvoiltasi.
Surun revin palasiksi ja puhallan tuuleen.
Pelon heitän liekkien syleilyyn...
Ja mitä tahansa onneen tarvitaankaan, teen sen vuoksesi epäröimättä.

Sillä sinä olet maailmani:
Olet tähteni kirkkaalla yötaivaalla.
Olet ilma, jota hengitän.
Olet valo, joka näyttää tien pimeässä.
Olet pimeä, joka tuudittaa minut uneen.
Olet tuuli joka hyväilee kasvojani.
Olet sade, joka tuhansin pisaroin suutelee ihoani.
Olet kaikkeni, jota tarvitsen elääkseni.

9 kuukautta on lyhyt aika tavallisessa ihmiselämässä.
Siksi minä toivon, että saan viettää kanssasi loppuelämäni.
Minä lupaan tukea sinua niin myötä-, kuin vastoinkäymisissäkin, ja
rakastaa vilpittömästi koko sydämestäni, kunnes kuolema meidät korjaa.

Mutta lupaan, että edes kuolema ei voi meitä erottaa.

Rakastan sinua


All I want for Christmas is you...♥


Ah, Vihdoinkin on se aika vuodesta...
Joulu.
Voi kuinka pidänkään siitä~
Rakastan antaa ihmisille lahjoja ja toivottaa hyvää joulua ja toivoa, että he todella saavat onnellisen joulun.

Mielestäni yhdenkään olennon ei pitäisi kärsiä jouluna.
"Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto" ei vain valitettavasti päde enää missään...
Joulun, perheiden ja onnen vuoksi ei lopeteta sotia tai lakata vihaamasta.
Surullista, eikö?

Joulun pitäisi olla ilon, onnen ja rakkauden juhla, jota kenenkään ei pitäisi joutua viettämään vihan ja yksinäisyyden keskellä vasten tahtoaan.
Jouluna pitäisi kerääntyä yhteen, jakaa se rauhan ja lämmön tunne,
tietää että joku välittää ja on lähellä...

Siksi joulu on minusta ajatuksena kerrassaan upea juhla...
Harmi vain, että se on nykyään vain materiaa ja hohtavia jouluvaloja vailla aitoa merkitystä....
Jouluna tulisi pysähtyä...
Rakastaa
Välittää
Olla onnellinen
Tehdä joku muu onnelliseksi
Sulkea silmät ja hengittää rauhaa ja lämpöä suoraan kaamoksen jäätämään sydämeen
Olla hetki ihan hiljaa...

Antaa hetken viedä.


P.s.
Tiesinhän minä sen, etten tänäkään vuonna saa jouluksi sitä lahjaa, jonka kaikkein eniten tahtoisin...
Siihen menee luultavasti vielä monta vuotta...
Mutta toivon... Minä todella toivon saavani sen vielä.
Minä tahdon viettää jouluni sinun kanssasi, rakas.♥
Ja vielä jonakin päivänä sekin on mahdollista...

lauantai 4. joulukuuta 2010

Under the bright winter sky.


Mitä talvi tuokaan mukanaan?

Minulle talvi tuo ainaisen kaamosmasennuksen, joka kaikista vitamiineista ja valoista huolimatta saa minusta yliotteen...

Minä itken.
Talvella kyyneleet vain tuntuvat tulevan helpommin. Ne jäätyvät poskilleni sotkien rajaukset sumenevista silmistäni. Ne putoavat lumeen värjäten sen mustaksi; mieleni väriseksi. Ne jättävät kasvoilleni suolaisen surun...

En tiedä, miksi se on näin.
En tiedä, miksi kyyneleet vain yhtäkkiä tulvahtavat silmiini täysin syyttä.
Räpäytän vain silmiäni...
Ja siinä ne ovat taas.

Minä heikkenen jatkuvasti.
Kun katson itseäni peilistä, näen enää vain varjon.
Tuntuu, kuin elämä virtaisi ulos sydämestäni hiljalleen...
Mutta en minä tahdo...

tiistai 23. marraskuuta 2010

Day Eight.

Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession.

(nämä nyt on vähän tämmöisiä ...)

1. Sellainen tietynlainen "prinssimäisyys". Kohteliaisuus on... imartelevaa. Mutta se saa minut myös samalla jollain tavalla haluamaan leikkiä prinsessaa ja kun toinen on niin hellä ja varomaton... Tekee vain mieli ampua kovilla panoksilla~

2. Huulesta/ Kaulasta Pureminen. ...Tarvitseeko tätä selitellä?♥

3. Fritsut. ...rakastan? Jostain syystä ne vaan on niin peevelin kivoja ja tekee semmoisen kivan fiiliksen~



....ja muutama muu juttu mitä en tässä nyt aio erikseen mainita... *blush*

maanantai 22. marraskuuta 2010

Day Seven.

Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession.

1. JOHANNA TUKIAINEN.
[en laita kuvaa... liian järkyttävä...]




2. SIPULI.

3. Dr. Pepper- virvoitusjuoma





4. Tupakka

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Day Six.




Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession.
Viisi tärkeää ihmistä?

1. ___________

2. Tuire.

3. Tanja, Eetu, Kassu, Mikko, Tuomo.

4. Äiti.

5. Hanna.

Ja minä hieman luulen/toivon, ettei teille tarvitse näitä selittää. :)

lauantai 20. marraskuuta 2010

Day Five.


Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession.

Kuusi asiaa joita pelkään?

1. Yksin jäämistä... Pelkään järkyttävän paljon sitä, että ihmiset vain jonain päivänä katoavat elämästäni ja jättävät minut yksin. Siinä lienee syy siihen, miksi tahdon heitä niin valtavasti miellyttää. Tahdon etteivät he jättäisi minua yksin. Ilman muita en ole mitään...

2. Omia virheitäni. Pelkään, että teen jonkin kamalan virheen ja sotken omani ja muiden asiat.

3. Masentumista. En halua sinne uudestaan...

4. Soutuveneitä. Saan joka kerta sellaisessa jonkin kohtauksen... En tykkää.

5. Kirkkoja. Niissä on vain jotain mikä saa minut tuntemaan oloni epämukavaksi...

6. Kuolemaa. Ei, en vasinaisesti pelkää sitä ja hyväksyn sen osana elämää niin kuin tuleekin. Mutta... Juuri nyt en todellakaan tahtoisi kuolla. On niin paljon koettavaa ja nähtävää, että kuolema olisi sen kaiken hukkaan heittämistä....

perjantai 19. marraskuuta 2010

What's wrong with me?


Miksen minä saa elää?

Mitä minä oikein teen väärin?
Olenko minä viallinen?
Enkö ole tarpeeksi hyvä?
Enkö minä kelpaa?
Miksi en ehdi kaikkialle?
Miksei kukaan ole tyytyväinen?
Miksi ihmiset huutavat?
Miksi he suuttuvat?
Kuka minä olen?
Miksi en saisi rakastaa?
Olenko minä mitään?

...Mitä minä sitten saan olla, jos en kelpaa mitenkään?

Day Four.

Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession.

Seitsemän asiaa jotka ovat mielessäni usein?

1. Rakkaus♥

2. Liian masentavat asiat.

3. Koulu ja muut hommat...

4. Pelko.

5. Ihmisoikeudet.

6. Musiikki.

7. Ystävät.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Day Two.... And Three.





Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession.

Yhdeksän asiaa minusta?

1. En suutu kovinkaan helposti ja jos suutun, en yleensä ole pitkävihainen... En tykkää vihata ihmisiä, mutta poikkeuksiakin toki on...

2. Olen menettänyt haluni nukkua. Teen öisin ruotsia, englantia tai jotain muuta kehittävää, koska en saa unta.

3. Niin kuin ensimmäisistä merkinnöistäni näkee, masistelua ja syömishäiriön poikastakin on oleillut tämän pääkopan sisällä.

4. Musiikki on rinnakkaismaailma, johon pakenen. Kaikki musiikki klassisesta heviin on lähellä sydäntäni. Harrastan myös itsenäistä laulelemista ja opettelen soittamaan kitaraa.

5. Pienet yksityiskohdat luovat kokonaisuuden. Rakastan maailman kaikkia ihania pieniä yksityiskohtia jotka tekevät synkästä ja ikävästä arjesta kestettävää. Uskon todella, että pieni on suurta ja vähä on paljon. Ei tarvitse olla täydellinen ollakseen täydellinen~

6. Pyörin joskus typerässä itsesäälissä...

7. -

8. Minulla on aina kiire. Juoksen paikasta toiseen pää kolmantena jalkana ja kun pääsen kotiin... en ehdi levätä sielläkään.

9. Kiroilen aivan liikaa.





Kahdeksan tapaa voittaa sydämeni?

1. Ole kohtelias.

2. Hymyile. Aito hymy on jotain mitä minä arvostan~

3. Koska olen ihminen, joka ei tykkää tuijottaa toista silmiin puhuessaan, älä yritä pakottaa minua katsekontaktiin. Katson toista silmiin vain jos tunnen olevani turvassa.

4. Ole rento. Virallinen puhetapa saa vain minut vain etäiseksi ja sulkeutuneemmaksi.

5. Kun juttelet minulle, seiso mielellään alle metrin päässä. En tunne saavani kontaktia jos välimatka on liian suuri.

6. Älä valehtele. En pidä valehtelusta alkuunkaan, sillä silloin tunnen etten olisi luottamuksesi arvoinen.

7. Muista, että minä en ole lelu tai itsestäänselvyys.

8. Mieleni/mielialani muuttuu 0.8 sekunnin välein, joten sinun pitää vain yrittää ymmärtää.♥







tiistai 16. marraskuuta 2010

Day One.

Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.

Day Four: Seven things that cross your mind a lot.

Day Five: Six things that you're afraid of.

Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.

Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.

Day Ten: One confession.

Okei elikkäs asioita 10 eri ihmiselle.... Here We Go!

1. Anteeksi, mutta minun mielestäni olet ehkä hieman tekopyhä. Tiedän että sinua on satutettu paljon, eikä elämäsi ole ollut helppoa mutta silti... Jostain syystä minä en vain oikein pidä sinusta. Ja henkilö joka on sinulle tärkeä, on myös minulle hyvin tärkeä ystävä... Lupaa vain ettet satuta häntä, ole niin kiltti.

2. Sinä olet jännä, suorastaan mielenkiintoinen ihminen. Olen tavannut sinut kerran, ja tullut siihen tulokseen että olisin halunnut viettää kanssasi enemmän aikaa ja tutustua paremmin. Mielestäni et ole laisinkaan epäonnistunut, joten älä huoli, kyllä ne paremmat ajat vielä tulevat, minä lupaan sen!

3. Olet paras. Olet yksi onnekkaimmista sattumista koko elämässäni. Olet paras ystäväni ja arvostan sinun mielipiteitäsi ja elämänasenteitasi. Ainoastaan siinä, kuinka suhtaudut muihin ihmisiin, on hieman parantamisen varaa... Kaikilla on huonoja aikoja, yritä ymmärtää se!

4. Joskus minä vihaan sinua yli kaiken, joskus olet maailman paras. Joskus käyt hermoilleni niin paljon että tekisi mieli huutaa... Mutta silti olen kiitollinen sinulle, että annat minun olla minä. Ettet kiellä sitä mitä olen, vaikket sitä varmaan lopulta hyväksykään.... Kiitos.

5. Miksi me ajauduimme näin kauas toisistamme? Kuka sinusta on tullut? Joudun valitettavasti toteamaan, etten enää tunne sinua. Se et ole enää sinä. Miksi teet nyt sen kaiken, mitä vastaan olet aina taistellut?

6. Vihaan sinua. Olet ärsyttävä. Luulet ymmärtäväsi muttet ymmärrä. Olet vielä lapsi, joka ei vain tunnu koskaan saavan ilkeästä leikistä tarpeekseen. Ymmärrätkö kuinka paljon saatat toiminnallasi satuttaa muita? Ymmärrätkö yhtään kuinka pahalta se tuntuu? Yrität olla täydellinen, osata kaiken ja esittää aikuista. Sitä sinä et ole. Et ainakaan niin kauan kuin jatkat tuota.

7. Jos maailmassa joku on idiootti, se olet kyllä varmaan sinä. Olet niin täynnä itseäsi etten voi edes kuvailla kuinka paljon minun käy sinua sääliksi. Maailmasi on kutistunut itsesi ympärille etkä näe valtavaa nenääsi pidemmälle. Oletko tyhmä? Oletko sokea? Oletko pumpulissa kasvatettu lellipentu? Luultavasti kyllä... Ja voi että, en kadehdi kaltaistasi yhtään.

8. Hymyile tyttökulta... Ei maailma miehien ympärillä pyöri. Ihastukset tulevat ja menevät, mutta miehen takia ei kannata itkeä tai tuntea pahaa oloa. He tekevät vain sitä mitä ovat aina tehneet: ovat idiootteja.

9. Kiitos. Ei sinulle voi sanoa muuta kuin kiitos... Se mitä teit oli upeaa ja olen hyvin kiitollinen avustasi.

10. Eipä olisi vissiin kannattanut luottaa sinuunkaan.

-------------------------------------------------

Tällaista tänään~

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Say Goodbye, Don't Be Afraid?


Maailmassa on monenlaisia pelkoja.

Joku pelkää pimeää, nukkuu yönsä valot päällä.
Joku pelkää hämähäkkejä, joutuu paniikkiin nähdessään sellaisen.
Joku pelkää ahtaita paikkoja, pysyy mahdollisimman väljillä paikoilla.
Joku pelkää neuloja, kaihtaa rokotuksia.
Joku pelkää läheisyyttä, pysyy omissa oloissaan kaukana muista.
Joku pelkää kuolemaa, piiloutuu omaan kuoreensa eikä muista elää.

Minä pelkään menettämistä.
Pelkään menettää jotain todella rakasta ja tärkeää.
Pelkään menettäväni ystäväni.
Pelkään menettäväni hänet, jota rakastan kaikkein eniten.
Pelkään menettäväni perheeni.
Pelkään menettäväni itseni.

Menettämisellä en välttämättä tarkoita kuolemaa,
sillä pelko numero kaksi on yksin jääminen.
Yksinkertaisesti sanottuna minä en kestäisi sitä, jos jäisin yksin.
Ei ihmisiä ympärillä...
Ei ketään jolle kertoa ajatuksiaan tai tunteitaan.
Yksin en luultavasti olisi yhtään mitään.

Nämä pelot ovat kulkeneet mukanani aina.
Jo pienenä en tahtonut jättää ihmisiä taakseni, mutta niin vain on pakko tehdä.
Jonkun on aina pakko lähteä.
Ja minun on kai vain opittava hyväksymään se...

maanantai 8. marraskuuta 2010

With the eyes of my soul.


Kun katsot maailmaa, mitä näet?

Näetkö yltäkylläisyyttä, täydellisyyttä, kuolemattomuutta ja rikkautta?

Näetkö vauraat ihmiset, vailla mitään huolia?
Näetkö kaikki nuo marmoriset pylväät, kullan täydessä loistossaan?

Näetkö sinä siis valon, jota loistelampuksi kutsutaan?


Mitä sinä näet?

Näetkö tuhon, sodan, väkivallan, sorron ja kyyneleet?
Näetkö kaikki ne uhrit, joiden elämät, ne lienee vaatineet?

Näetkö yksinäisyyden, pelon ja menetetyn toivon?

Näetkö sinä siis pimeän, kun sulake mennyt on?


Mitä sinä näet?


Näetkö katulampun hohteen ilta hämärässä, lapset leikkipuistoissa vanhukset pihakeinuissa?
Näetkö lintujen oksilla, syövän pihlajan marjoja?
Näetkö tähdet taivaalla, laineet järvien rannoilla?

Näetkö sateen lasin pinnalla, tai äitisi numeron puhelimesi ruudulla?

Nämä kaikki näet ilman, loistelamppua, eikä sinun tarvitse valojasi katkaista.


Avaa silmät, katso ulos, ajattele vain:

"Ehkä suuren lahjan, minä syntyessäin sain.
On silmät joilla katsoa, saan nähdä elämän,

ei maailma ole valaistu, eikä paikka pimeän.

Mut sisimmässäin tiedän, mitä nähdä tahtoisin,

Sieluni silmin näen kaiken, jota tavoittelin.

Oli täysin turhaa se, nyt sen ymmärrän.

Kaunis löytyi viereltä, vihdoinkin sen käsitän."


Tämän tekstin tarkoitus oli siis kuvata sitä kuinka ihmiset huomaavat kaiken mitä muualla on, mutteivät koskaan sitä että tärkein ja kaunein on yleensä lähempänä kuin kuvittelisikaan...

maanantai 11. lokakuuta 2010

This story is called Once upon a december...

Nojaan päätäni käsiini.
En ymmärrä miksi minun täytyy tulla tänne joka päivä katsomaan, kun joku kirjoittaa taululle liidunvalkoisia sanoja, joiden merkitys jää lopulta minulle täysin tuntemattomaksi.
Miksi edes vaivaudun?
Miten kestän tätä?

Vilkaisen eteeni, ja kuin huomaamatta, katseeni kiinnittyy edessäni istuvaan poikaan.
Huokaisen syvään.
Hänen platinan valkeat hiuksensa ja hennosti punertavat silmänsä; ah, ne ovat niin kauniit.
Usein mietin, onko olemassa mitään yhtä kaunista?
Tuntuu kuin voisin ihailla häntä päivät pitkät huomaamatta ajan kulua laisinkaan.
Hänen vaalea ihonsa hohkaa lämpöä.
Mieleni tekisi koskettaa.
Käännän katseeni takaisin pulpetin kanteen hieman pettyneenä itseeni.
Miksi edes mietin tällaista?
Yhtäkkiä näen viereeni ilmestyneen kenkäparin ja katsahdan ylös:
se tuijottaa minua tuimasti lasiensa takaa ja asettaa pöydälleni lapun.
Vastaan hiljaa, kohteliaasti: ”Haista sinä vittu.”
No, eipähän se lappu ole ainakaan yksinäinen.

Päivä tuntuu pidemmältä kuin koskaan.
Yhä useammin löydän itseni tuijottamasta häntä.
Ei tämä enää ole normaalia, lopeta heti…
Joka kerta käänsin lopulta katseeni hennosti punastellen pois.
Turhaan edes kuvittelet…

Kello pärähtää soimaan ja luokat tyhjenevät nopeasti.
Valun ulos luokasta muiden mukana etsien katseellani edessäni istunutta poikaa.
”Yo, Sacha, eiköhän mennä,” kuuluvat iloiset sanat takaani.
Vilkaisen taakseni, näen hänen platinan valkeat hiuksensa ja nyökkään hymyillen.
Tungen osan kirjoistani kaappiini ja lämäytän sen vihaisesti kiinni lähtiessäni.
Viikonloppu edessä, voiko enää paremmin mennä?

Astun sisään.
Kopistelen lumisia kenkiäni ovenpieleen ja riisun takkini naulaan.
Ulkona on jäätävän kylmä ja tunnen kuinka silmäripsissäni ollut hento kuura alkaa sulaa ja valuu hitaasti poskilleni.
Se korvannee kyyneleeni.
Kävelen keittiöön katsoakseni, olisivatko äiti ja isä kotona.
Pöydällä odottaa vain lappu, jossa lukee:
”Työmatkalla, palaamme sunnuntaina!
Olkaa kiltisti! äiti ja isä”


Mumisen hiljaa jotain merkityksetöntä ja käännyn hänen puoleensa.
”Äiti ja isä ovat työmatkalla”, sanon.
Huomaan hänen kapeiden, täyteläisten huuliensa venyvän virneeseen.
”Hienoa! Kerrassaan loistavaa!” hän virnistää leveästi.
Hitto hän on kaunis innostuessaan.

Ehkä seitsemännen siiderin jälkeen alkaa vihdoin tuntua joltain.
Vilkaisin häntä ja virnistän hänen juopuneelle olemukselleen.
Olenko sekaisin, vai onko hän kaunis jopa juopuneena?
Naurahdan hieman: ”Ancel, varo tai kaadat vielä viimeisetkin maahan.”
Hän vilkaisee minua hieman kummastuneena, mutta kaatuu sitten selälleen lattialle vetäisten minut mukanaan ja alkaa nauraa
Tunnen hänen alkoholin täyttämän hengityksensä ihollani.
Vahva puna leviää kasvoilleni; liekö syynä alkoholi, vaiko kenties joku muu.
Älä ajattele.




Kannan hänet reppuselässäni yläkertaan ja asetan sängylle nukkumaan.
Kaunis myös nukkuessaan…
Huokaisen syvään katsoessani sängyllä makaavaa olentoa.
Niin kaunista ja keijumaisen siroa poikaa en ollut koskaan nähnyt.
Mieleni tekee ottaa hänet syliini ja pitää lähellä.
Silittää noita platinan valkeita hiuksia ja tuntea sydämensä lyönnit vasten omaani.
Ojennan kättäni häntä kohti, kunnes kuin aseella uhattuna vetäisen sen takaisin.
Lopeta, Et saa. Häntä ei ole tarkoitettu sinulle.

Aamulla herään pääkipuun samaisen huoneen lattialta.
Nousen vaivoin lattialta ja vilkaisen sänkyyn, jossa hän yhä nukkuu.
Hän ei ole menettänyt hitustakaan kauneudestaan.

Hipaisen hänen hiuksiaan.
Yhtäkkiä punertavat silmät katsovat suoraan omiini.
Vedän käteni pois anteeksipyyntöjä mumisten ja astun kauemmas.
Hän katsoo minua intensiivisesti ja minun on pakko lähteä huoneesta.
Ei, hän on liian kaunis ollakseen todellinen.
Liian kaunis minulle.
Ei, en saa koskea.

-

Astun ulos pakkaseen.
Seison paljain varpain roudan jäätämällä maalla.
Pienet lumihiutaleet putoavat poskilleni ja sulavat vedeksi.
Kyyneleitä, joita en koskaan vuodata.
Kiedon käteni ympärilleni.
Minulla on kylmä.

Teen hangelle punaisen lumienkelin.
En enää nouse.
En tahdo enää jatkaa näin.
Tahdon sydämeni ja tunteideni jäätyvän;
Tahdon niiden kuolevan, etten satuttaisi ketään.

Ihmettelen, tältäkö se tuntuu?
Tältäkö tuntuu kuolla?
Tältäkö tuntuu lähteä ja jättää taakseen kaikki?
Tältäkö tuntuu luopua kaikesta?
…se ei tunnu miltään.

Näen enkelin, hän juoksee minua kohti.
Kuulen hänen äänensä.
Se on tuttu ja turvallinen, mutta erotan siitä pelon ja tuskan värit.
”Miksi pelkäät, enkelini?”

Hän tarttuu hartioihini ja ravistaa hieman.
Kylmettyneelle poskelleni putoaa kyynel.
Nyt minäkin pelkään.
-

Avaan silmäni ja näen valkoista.
Valkoisen seinän, valkoisen lattian, valkoisen katon…
”Olenko kuollut?” mietin ääneen.
Vilkuilen ympärilleni: pelkkää valkoista.
Nousen istumaan, mutta vihlova kipu vatsassani ja käsissäni pakottaa minut takaisin makuulleni.
Erotan käsissäni olevat letkut.
Sairaala, olen siis elossa”
”Miksi, Sacha, miksi?”
hän kuiskaa ja purskahtaa itkuun.
Olen aivan hiljaa.
En tahdo hänen olevan surullinen, mutten tiedä mitä vastatakaan.
Katson hetken vierelläni istuvaa enkeliä.
Hän pyyhkii kyyneleitään, muttei pysty pidättelemään niitä.
En tahdo hänen itkevän.
Vedän syvään henkeä ja otan hänen kasvonsa käsieni väliin.
Silitän hänen kyynelten turvottamia kasvojaan peukaloillani.
Olet kaunis.

Minä kuiskaan:
”Minä rakastan sinua, pikkuveli…”

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

this is The World of hate and misery, thanks for the people who live in there.






Tiedän, minä valitan tästä taas, mutta teen sen nyt kuitenkin uudestaan...

Mikä ihme tekee toisesta ihmisestä toisen silmissä jotenkin ala-arvoisemman?
Miksemme voisi hyväksyä toisiamme samanarvoisina?

Mielestäni on säälittävää kieltää ihmistä olemasta oma itsensä.
Se kertoo vain kieltäjän huonosta maailman tuntemuksesta.
Maailmahan on täynnä erilaisia ihmisiä...

Maapallolla on noin 6 miljardia ihmistä, joista yksikään ei ole toisensa kaltainen.
Jokaisella heillä on oma nimensä, oma ulkonäkönsä, sekä omat tapansa toimia ja ajatella.
Ja mielestäni heillä kaikilla on oikeus olla oma itsensä.
Onko kukaan tosiasiassa tarpeeksi suuri ja mahtava kertomaan heille mitä he saisivat olla ja mitä eivät?

Mitä mieltä sinä itse olisit, jos joku tulisi sinulle jokin päivä sanomaan "Sinä et saa olla sinä."
Nielisitkö sinä muka sen purematta?
Antaisitko asian olla?
Voisitteko painaa villaisella sen, että joku juuri käveli sinun ihmisarvosi ylitse kuraisilla, piikkipohjaisilla kumisaappailla?
Lyön vaikka vetoa, ettet voisi.

Siksi kysyn nyt teiltä, ihmiset, miltä teistä tuntuisi, jos teille jonain päivänä tehtäisiin samoin kuin monelle ihmiselle tehdään päivittäin ympäri maailmaa?
Kuinka moni teistä olisi valmis kokemaan sen saman fyysisen ja psyykkisen väkivallan, jonka liian moni homo- tai biseksuaalinen, trans- tai intersukupuolinen, saattaa kokea päivittäin?
Kuinka moni teistä olisi valmis kokemaan maahanmuuttajiin ja vähemmistökansalaisiin kohdistuvan syrjinnän ja ennakkoluulot?

Kuinka moni teistä olisi valmis asettumaan näiden ihmisten asemaan?
En usko että kovinkaan moni.

Siksi minä teen pyynnön, ihan pienen vain.
Minä haluaisin ihmisten kunnioittavan toistensa mielipiteitä ja aatteita.
Tahtoisin meidän pystyvän katsomaan asioita erilaisista näkökulmista.
Minä pyydän että kenenkään ei enää tarvitsisi kärsiä vain siksi, että on oma itsensä.



En nyt tarkoita sanoillani sitä, että hyväksyisin rikollisuuden ja pedofiliat sun muut ihmisarvon nimissä, sillä nehän loukkavat sitä!
Älkää siis ymmärtäkö väärin räiskyviä sanojani.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Big girls don't cry... or do they?


Itkeminen on täysin luonnollista kaikille meille.
Voit itkeä ilosta, surusta, onnesta, kivusta...
Meillä on monia syitä itkeä, eikä yksikään niistä ole toista vähäpätöisempi.

Joskus voimme ajatella, että on tyhmää itkeä,
mutta oikeastaan kyyneleet kertovatkin yllättävän paljon.
Joskus ajattelin: "Jos itken, he näkevät mitä tunnen."
Siten yritin kai piilottaa ja suojella itseäni itseltäni.
Minä pelkäsin, että joku näkee kyyneleideni kautta kuinka paljon minuun oikeasti sattui.
Luulin ettei minulla ole pakokeinoa.
Luulin olevani yksin.
Yksi kyynel riitti paljastamaan kaiken ja tässä minä nyt olen.
Hengissä.


Usein syynä siihen voi olla myös joku muu ihminen.
Läheisen tuska on raskas kannettava myös kuuntelijalle.
Niin se on joskus myös minulle.
Itken, koska pelkään jotain tapahtuvan tälle henkilölle, jolla on vaikeaa.
Itken huolesta ja pelosta tulevaisuutta kohtaan, vaikka luotan heidän omaan kykyynsä hallita tilannetta.
Mutta pelkään, koska tiedän että aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi.
Silloin minä itken.

Aina kyyneleet eivät tarkoita surua tai tuskaa.
Niillä voi ilmaista myös onnea ja iloa.
Joskus huomaan kyyneleiden kirpoavan silmiini kun nauran.
Silloin tunnen olevani erityisen iloinen.
Sellaisina hetkinä itken siksi, että tunnen minulla todella olevan aihetta iloon ja nauruun.
Minulla on oikeus siihen.
Kaikilla meillä on.

Kyyneleiden syyn ei tarvitse olla täynnä negatiivisia asioita.
Minä myönnän itkeväni hyvin usein onnesta.
Minulle onni merkitsee ystäviä, omaa rakasta ja perhettä, ja
joskus todellakin muistan etten olisi mitään ilman heitä.
Silloin itken, itken onnesta.
Itken, koska tunnen olevani onnellisin ihminen koko maailmassa kun minulla on heidät.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Maestro, Play the song of my life


Nousen portaita pitkin ullakolle.
Kävelen hämärän huoneen nurkassa sijaitsevalle kaapille ja avaan sen vanhat ovet, jotka vastaavat minulle narahtaen.
Nostan kaapin perältä pölyisen pahvilaatikon ja raotan hieman tuota kirjavaa, pölyn peittämää kantta.
Ne ovat yhä tallessa.

Istahdan lattialle vierelläni tuo samainen pahvilaatikko.
Laatikon uumenista nostan silmieni eteen valokuvan.
Minä ikävöin.
Niin paljon ihmisiä, ystäviä, lähtee matkalla eri suuntaan
Vaikka kuinka koitan pitää kiinni, joskus tiet vain erkanevat, eikä sille voi mitään.
Mutta koskaan minä en heistä aio irti päästää.
He ovat aina sydämessäni, ikuisesti mukanani.

"Monta hymyilevää ihmistä,
Oi kuinka heitä kaipaankaan.
Ilot, surut, unelmat,
sen kaiken pystyi kanssaan jakamaan.

Kiitos heille kaikesta,
Toivon että joskus, vielä tavataan.
"

Hypistelen käsissäni toista valokuvaa ja hymyilen.
Muistan kuinka pienenä tahdottiin niin kovasti olla aikuisia: leikittiin kotia ja kauppaa.
Juostiin ympyrää sateen kastelemalla nurmella ja kaaduttiin maahan nauraen.
Muistan edelleen sen kun revittiin mummin kukkapenkin kukat ja viattomina vietiin ne maljakkoon pöydälle.
Vielä silloin emme tienneet että se ei jatku ikuisesti...

On ilo lapsen verraton,
miks katoavaa vain sekin on?

Liian nopeasti unohtuu aika leikkituokion.

Pian loppuu aika loputon,

ei edes lapsuus ole rajaton.

Leiki, lapsi huoleton,
kun aikaa sulla vielä on.
Naura, juokse, peloton,

nyt maailma sulle avoin on.


Siirrän lapsuusmuistot syrjään.
Nostan laatikosta uuden valokuvan.
Kaksi ihmistä, yksi suudelma, heidän viimeinen kuvansa.
Toivottavasti pääsitte perille.

Tie ehkä pitkä on,
vaivalloinen, pimeä, loputon.

Mut tuulen mukana kulkee, peloton.

Saa siivet selkään, viaton.

Saa vapaana kulkea kahleeton.

Ikuisesti kasvoillaan on
hällä tuo hymy haihtumaton.


Pieni kyynel valahtaa poskelleni kun asetan kuvan takaisin laatikkoon.
Nostan käsiini uuden kuvan.
Hääkuva. Kaksi onnellista ihmistä. Nainen valkeassa mekossa, mies juhlavasti mustissa.
"Tahdon"

Kämmeneni suojassa
on miltei koko maailma.
Sen unelmista rakensin

ja kanssas yhteen kokosin.

Sen enää tahdon sanoa,

"En ketään muuta rakasta.
Mä syliisi sun jään,
loppuelämäksein, lämpimään.
Minä rakastan sinua,
kulta, älä sitä koskaan unohda."


Hymyillen lasken hääkuvan käsistäni.
Laatikossa on enää yksi kuva.

"Ei elämä ole helppoa,
Muttei kukaan niin aio sanoa.
"Ota tai jätä," voi kuulua.
Mutta ennen kuin aiot valita,
ole varma, ettet turhaan aio
elämääsi tuhlata."

Asetan kuvat takaisin laatikon pohjalle ja hymähdän.
Silloin tällöin palaan yhä uudestaan muistoihini;
palaan menneisiin aikoihin, muiden ja minun.

Mitä tahansa oletkaan selkäsi taakse jättänyt, voi jättää sinne lopullisesti.
Mitä tahansa oletkaan kokenut, ei saa estää sinua elämästä.

Älä uppoa ikäviin muistoihin, sillä se sokeuttaa sinut nykyhetkeltä...


Onnea matkallesi
.

Nostan laatikon pohjalta vielä pienen soittorasian.
Puhallan sen koneistoon eksyneen pölyn pois ja kierrän pientä avainta sen pohjassa.
Se herää henkiin.
Soittaa minulle melodiaa, jonka olen kuullut lukemattomia kertoja.
Soittaa minulle laulun, joka kertoo minusta.
Se on laulu minun elämästäni.

tiistai 21. syyskuuta 2010


Tänään oli tukioppilaskoulutus.

Jotenkin tunnen oloni kovin kotoisaksi tehdessäni sitä hommaa.
Tunnen olevani oikeassa paikassa, kun saan auttaa muita,
vaikka ne "muut" ovatkin aika kiittämättömiä seitsemäsluokkalaisia.
Aivan sama, minä pidän siitä että voin olla avuksi jos joku sitä tarvitsee.
Tahdon olla luotettava ihminen jonka puoleen voi kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa.
Minä tahdon auttaa.

Joo, ehkäpä tavoitteeni ovat hieman liian kaukaa haettuja.
Joo, olen ehkä hieman sinisilmäinen maailmassa jossa maailmanparantaja-tyyppejä ei enää arvosteta.
Ehkäpä olen vain pieni tyttö joka tahtoisi muutosta maailmaan, jossa ollaan niin kovin kylmiä ja etäisiä muita kohtaan.
Tahtoisin niin kovasti kääntää ihmisten kylmäkiskoisen suhtautumisen toisiinsa lämpimäksi luottamukseksi.
Minusta kun olisi niin kovin hienoa jos voisimme olla sovussa keskenämme edes hetken.

No jaa, eihän maailmasta saa täydellistä, koska eihän ole mitään, mikä määrittelisi täydellisen.

Mutta ehkäpä joku päivä minunkin työlläni on jokin merkitys.♥

lauantai 28. elokuuta 2010

Tyttö, niele kyyneleesi ja nouse maasta.

Joskus todella pysähdyn miettimään, mitä minä kestän.
Olenko minä tarpeeksi vahva?
Jaksanko kantaa kaiken minkä harteilleni otan?

Niin... Joskus epävarmuus siitä kasvaa liian suureksi ja pelkään jalkojeni pettävän.

Minä pyysin sitä, miksi siis katuisin?
En kai minä tekisi niin jos en olisi varma?

Joskus minä silti mietin olenko todella tarpeeksi vahva viemään kaiken mukanani.
Ovatko käteni tarpeeksi vahvat pitämään ne loitolla?
Kantavatko jalkani tarpeeksi pitkälle?
Kestääkö pääni sen valtavan paineen?

Joskus minusta vain tuntuu siltä kuin en jaksaisi.
Etten jaksaisi edes yrittää...
Mutta minun on pakko.
On pakko jaksaa.

Niin itseni kuin muidenkin puolesta.

tiistai 29. kesäkuuta 2010


Kun murhe pääsi,
sen maata kohti painaa.

Ei valoa näy,

ei jalat jaksa kantaa,
yli mustan metsämaan.

Mistä se johtuu?
Ei elon linnut laula.
Ei korviin kanna,
säveltä rohkeuden,
tuo tuuli kylmän pohjoisen.

Lapsi kylmän maan,

alati hän mukanaan,
kantaa sielussaan

kylmää talven, pimeyttä,

pelkoa huomenesta.



Hän yksin vartoo,
hän yksin odottaa, jos

toisi hälle toivon,
toisi laulun, veisi pois.
Takaisin, luo onnensa.

Harmaa aurinko,
yli lipuu taivahan.

Ei taakseen katso.

Lapsi, yksin vaeltaa.

Tieltään etsii lauluaan.


Lapsi kulta,
ei elon tieltä valoaan,
pimeydestä voi
kyynelsilmin erottaa.
Kaiken sen vain kadotat.

Nosta katseesi,

pyyhi kyyneleesi,
ei
pelko, yksinäisyys,
saa kauniita kasvojas

kyyneltulvin tuhria.

Toinen ihminen,
hyvin rakas, läheinen,
käden ojentaa.
Älä epäröi, pelkää...
Hymyile, kaunokainen.

Sillä Sinä olet sen arvoinen.


--------------------------------------

Suurinkin puu on joskus lähtenyt maasta.

Niin ne ovat myös palaava sinne takaisin...

Niin myös sinä.

Mutta ei, ei ole aikasi jäädä maahan.

Ei ole aikasi luovuttaa taistelua.

Elämä..

Niin, se sinulla on edessäsi
Älä tuhlaa sitä itsesi vihaamiseen.

Menetät, unohdat...
Jäät kaipaamaan asioita joita et koskaan tehnyt...

"Ja ymmärrän kyllä, ettei sulla ole helppoa, mutta jankutan sinulle niin kauan kuin on tarpeen, että kyllä ne hyvät ajat tulee."


"Paskaa voi kestää vaikka kuinka kauan, mutta mä autan sua. Mä autan sua perkele vaikka Helvetin läpi joutuisit kävelemään. Sä olet vahva, kaunis ja lahjakas. Älä heitä niitä hukkaan."

"Silti, mä oon oikeesti huolissani susta."


Niin.
Olen huolissani.
Kulta pieni, pidä huolta itsestäsi.
Älä tietoisesti tuhoa itseäsi.

Koska minä välitän. Koska minä rakastan sinua.

Ja sydämeni itkee puolestasi.

maanantai 7. kesäkuuta 2010





Mitä onni on...?
Toisille se on luonto, toisille perhe. Erään onni on raha, toisen rakkaus.
Niin, maailmassa on hyvin paljon erilaisia ihmisiä, joille onni merkitsee eri asioita.

Olen varma, että jokaisella ihmisellä on oikeus saada tuntea se onni ja olla onnellinen.
Kaikilla meillä on varmasti joku tai jokin mikä saa meidät hymyilemään kyyneleidenkin keskellä.
Jokaisella on jotain joka saa ajattelemaan, vaikka edes hetkeksi, että ehkä maailma ei olekaan niin kamala paikka kuin väitetään.
Jokainen saa olla onnellinen omalla tavallaan.

Ihmisiä. Asioita. Esineitä. Tunteita. Ajatuksia. Eleitä.
Niin, sitä se onni kai on.






maanantai 17. toukokuuta 2010

Every day is still worth of livin', ya know.


Tänään on tänään, huominen onkin jo sitten aivan eri asia.

Ihmisillä on paha tapa ajatella asiat aina liian pitkälle.
Ajattelemme, että "Huomenna sitä, ensivuonna tätä."
Entäpä sitten, kun suunnitelmat murskaantuvat.
Tulee este. Tie katkeaa.
Entäpä jos... Keskittyisimme joskus tähän hetkeen?
Eläisimme hetkessä.
Tuntisimme ohitse kulkevan tuulen ja auringon lämmön kasvoillamme
murehtimatta sitä millainen sää huomenna on.
Kaikki, mikä on nyt, olisi oikeasti nyt,
eikä viikon päästä hatarana muistikuvana...

Niin moni hyvä hetki menee hukkaan, kun murehdimme huomista.
Niin moni tärkeä ja kaunis asia jää huomaamatta ja painuu ajan virran pohjaan.
Liian usein unohdamme sen, mitä meillä jo on, sen taa mitä tahdomme.Aivan liian usein...

Toisaalta on epäreilua, ettemme nauti siitä mitä meillä jo on.
Odotamme aina lisää, parempaa, enemmän ja enemmän; aina jotain uutta.
Mutta kun tarkemmin ajattelee, kaikilla ei ole kaikkea.
Kaikilla ei välttämättä ole sitä mitä sinulla on.
Siitä huolimatta he nauttivat siitä.Nauttivat, he elävät nyt.

Esimerkiksi ihmiset, jotka tietävät elävänsä viimeisiä päiviään, hymyilevät.
He nauttivat jokaisesta päivästään, jokaisesta minuutista, jonka heidän sydämensä lyö.
He eivät elä eilisessä, eivät murehdi menneitä.
He eivät varro epävarmaa huomista...
Heille jokainen hetki on lahja; hetki joka todella kannattaa elää.

Niin...
Jokainen ikäväkin hetki on elämisen, tuntemisen, arvoinen.
Jokainen minuutti on huomattava osa hetkeä nimeltä "NYT".
Älkäämme siis murehtiko tulevaa, sillä vain nyt sinä voit siihen vaikuttaa.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

what if..? Oh fuck off, today is today, not tomorrow.


Minun on pakko jaksaa.

Ei tästä tule mitään, jos lankean taas.
Ei yhtikäs mitään, jos palaan pimeyteen.
Heitin silloin liian paljon aikaa hukkaan.
Liian paljon hyviä hetkiä elämästäni valui pimeyteen.
En minä saa luovuttaa...

Jos en sitten itseni, niin sitten vaikka muiden puolesta.
Ihan sama, kunhan vain jatkan.
Pakolla.
Kynsin hampain roikun kiinni siinä mitä minulla on.
Minun on pakko.

Minulla on kaikki:
Minulla on ihminen, jota rakastan maailmassa kaikkein eniten.
Minulla on joukko maailman parhaita ystäviä.
Minulla on elämä.
Minulla on...
Niin, minulta ei puutu mitään.

Entä jos hukun?
Entä jos kompastun ja kaadun, enkä enää nouse?
Entä jos katoan?
Entä jos menetän ja unohdan?
Entä jos...

En tiedä mitä silloin tapahtuu.
En todellakaan.
Mutta sitten jos se tapahtuu, ei mahda mitään.
Tulkoot jos on tullakseen, kyllä se pois häädetään.
Kyllä minä ylös nousen.

Ja se on lupaus.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Happy, Stupid girl

Eräs blogin kirjoittaja kirjoitti "hölmöstä tytöstä"...



Hölmöstä tytöstä, joka voisi olla onnellinen.
Hölmöstä tytöstä, joka tahtoo elämäänsä vain yhden henkilön.
Hölmöstä tytöstä, joka on rakastunut...

Minä olin hänen kaltaisensa hölmö tyttö..
Minä tahdoin elämääni vain yhden henkilön.
Minä tahdoin vain rakastaa.
Ja minä sain hänet.

Minä sain jotain materiaa arvokkaampaa.
Minä sain jotain uskomattoman ihanaa ja kaunista.
Minä sain lahjaksi maailman tärkeimmän tunteen.
Minä sain rakkauden.
Minä sain Hänet.

Sillointällöin eksyn miettimään, olenko laisinkaan hänen arvoisensa.
Olenko minä tarpeeksi?
Kelpaanko minä näin?

Entä jos käy niin kuin aina ennenkin?

Sitten muistan, rakkaus perustuu luottamukseen...
Miksi siis epäilisin?
Minähän luotan ja paljon luotankin.
Kuka tietää, kostautuuko sinisilmäinen luottamukseni joskus,
vai maksaako vaivan takaisin...
Kuka tietää meneekö se niin vai näin...

Kuka tietää?


Mutta ketä kiinnostaa?

Minä luotan rakkauteen.
Minä luotan häneen.
Minä olen sitä mieltä,
että vaikka kuinka monta kertaa hän luottamukseni pettäisikään....
Olen aina valmis antamaan sen takaisin.
Olen valmis antamaan anteeksi.
Minä rakastan.
Rakastan ehkä liikaakin.

Mutta ei se haittaa...
Sillä luultavasti se on ainoa asia mihin minun ruumiini ei väsy.

Niinpä tulin tulokseen: Mitä väliä vaikka olisinkin vain hölmö tyttö...
Sillä minä olen
onnellinen, hölmö tyttö.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Waiting for your call... forever.

Nyt aion kysyä vain yhden kysymyksen...

Mikä olisi ensimmäinen ajatuksesi, jos...

Olit noin puoli tuntia sitten soittanut rakkaallesi/ystävällesi/läheisellesi ja lopetettuasi puhelun, olit onnellinen ja kiitit mielessäsi, että sinulla oli
hänet. Kävelit keittiön puolelle kattamaan pöytää valmiiksi, sillä hän oli tulossa illalliselle luoksesi. Hänen olisi pitänyt olla paikalla puolen tunnin sisällä, mutta kun aika oli kulunut, hän ei ollut tullut. Odotit 10 minuuttia. Odotit 20 minuuttia. Odotit 30 minuuttia... Ketään ei tullut. Sitten puhelimesi soi, juoksit vastaamaan siihen, ja huomasit 'iloksesi' sen olevan tuon kyseisen henkilön numero. Vastasit närkästyneenä ja kysäisit missä hän viipyi, mutta toisessa päässä vastasikin tuntematon mies. Hämmentyneenä pyytelit anteeksi mieheltä sanomaasi, mutta lopetit kesken lauseen kuullessasi mitä mies sanoi; "Otan osaa."
Hetken aikaa mietit mitähän hän mahtoi tarkoittaa ja pyysit häntä selittämään..
"Tämän puhelimen omistaja on kuollut. Olen pahoillani, emme voineet tehdä mitään."


Niin... Mikä olisi ensimmäinen reaktiosi tässä vaiheessa...

Henkilökohtaisesti voisin sanoa, että minä itkisin.
Heti kun tuo mies olisi aloittanut lauseensa, olisin jo alkanut itkeä
Läheisen menettäminen...
Se on ajatuksena hyvin pelottava.
Kun ajattelet: "Hän ei enää saanut elää. Miksi sitten minä olen yhä täällä?"

Ja se, ettei häntä voi enää koskaan tavata, ei viettää iltaa yhdessä, halata, suudella, jutella, nauraa, itkeä... Kuolemastaan lähtien joudut tekemään sen kaiken ilman häntä.
Kaikki ne lukemattomat yhteiset hetket...
Jokainen sanottu sana...
Pieninkin teko...

...Ne ovat kaikki enää vain muistoja, jotka paikkaavat aukkoa sydämessäsi, jonka hän sinne lähtiessään jätti.

---------

"Waiting for your call, I'm sick, Call I'm angry
Call I'm desperate for your voice
Listening to the song we used to sing
In the car, do you remember
Butterfly, Early Summer
It's playing on repeat, Just like when we would meet
Like when we would meet"

maanantai 19. huhtikuuta 2010

I've been living for tommorrows...

Olenhan aikaisemmin useinkin kirjoittanut että tahdon kuolla?
Nyt en enää ymmärrä miksi...
En väitä, että katuisin, en ollenkaan.Mutta nyt ihmettelen, mikä sai minut haluamaan elämästä luopumista niin kovasti...


Olen iät ja ajat selittänyt muille sitä samaa vanhaa: "Jos luovutat nyt, et saa sitä takaisin"-strategiaa...
Mutten itse uskonut siihen.
En uskonut omiin sanoihini, mikä teki niistä vain sanoja vailla tarkoitusta.
Olin itsekäs puhuessani muille asioita, jotka olisivat parhaimmassa tapauksessa voineet auttaa itseänikin...
Mutta en vain jaksanut uskoa...

Joskus todella mietin mitkä asiat olisivat toisin, jos olisinkin päättänyt luovuttaa.
Mietin miten maailma olisi siihen reagoinut.
Sitten päädyn tulokseen, ei maailma olisi siitä välittänyt.

Eihän maan pyörimistä yhden ihmisen kuolema pysäytä...

Mutta sitten mieleeni tulevat minulle läheiset ihmiset...
Ne, jotka kannattelivat minua, kun olin hukkua pimeyteen...
Enhän voisi varmaksi sitä koskaan tietää, mutta uskon, että jos olisin luovuttanut, olisin pettänyt heidät...
Olisin riistämällä itseltäni hengen aiheuttanut heille jotain, mitä ei koskaan voisi enää korvata...
Olisin aiheuttanut heille sen mitä kaikkein eniten itse pelkään.
Läheisen menetyksen.

En koskaan kyennyt tekemään sitä, ja hyvä niin.
En tahtonut tehdä omaa pelkoani todelliseksi muille.
En tahtonut satuttaa ketään.
En tahtonut pettää heidän apuaan...
En tahtonu lähteä.

Nyt ymmärrän täysin...
Minulle on annettu lahja, jonka voin lunastaa vain käyttämällä sen.
Heittämällä sen hukkaan olisin pettänyt monia, jotka olisivat tahtoneet elää, mutta eivät joko saaneet, tai kyenneet elää sitä loppuun.

Ja nyt olen täysin varma siitä...
Minä tein oikean valinnan