maanantai 11. tammikuuta 2010

Damn life...


Puren huultani etten itkisi. Etten näyttäisi, että sattuu.
Oikeasti. Niin paljon kuin minä sitä jo pelkäänkin,
sen pahemmalta se hetki hetkeltä kuulostaa.
Ajatus siitä on suorastaan järkyttävä.
En minä sellaiseen lankea. Minähän vain pyrin täydellisyyteen.
Siinäpä se on. Vain pienet säröt. Pieninkin halkeama.
Kaikki ne muistuttavat minua siitä, etten koskaan kykene siihen.
Minä en koskaan ole tarpeeksi hyvä.
Ikinä minä en ole oloani täysin kotoisaksi missään tuntenut,
nyt vielä vähemmän. Tuntuu hetki hetkeltä enemmän siltä,
kuin jokainen olento tässä maailmassa vihaisi minua.
Osoittaisi syyttävästi sormellaan ja ylenkatsoisi.
Kyllähän minä sen tiedän. Syypää olen aina minä.
Aina se olen minä, joka pilaa muiden elämän.
Minä, joka on kuin lattialle pudonnut peili,
jonka sirpaleet tarttuisivat kävellessä muiden ihmisten rosoisiin jalkapohjiin.
Haavoja. Niitä minä teen. Mutta oikeasti vain itseeni.
Kärsin itsestäni.
Muut kärsivät minusta.

~

Sanoit, että halatessasi minua, olet joka kerta purskahtaa itkuun.
Pelkäät että hajoan. Pelkäät että menen rikki.
Että olen niin hauras, että pelkkä kosketuskin särkisi minut.
Näkyykö se?
Näkyykö se, että olen säröinen?
Onko se noin selvästi nähtävissä?
Näettekö te kaikki sen, että minuun sattuu?
Ymmärrättekö te sen?

Ei... Te ette ymmärrä. Ainoa kerta, kun puhuin muille, jäi viimeiseksi.
Sainoin, että olen ahdistunut. Että kipu jota tunnen, on silkkaa tuskaa.
Ei... Te ette tosiaankaan ymmärrä...
Se ihminen katsoi minua ja sanoi:"Et sinä ole ahdistunut."
Olin vähällä huutaa päin hänen kasvojaan, että mistä hän tietää, miltä se tuntuu?
Mistä hän voisi tietää kuinka inhottava on se tunne, kun ei kuulu mihinkään?
Mistä hän voisi tietää miten vaikeaa on hyväksyä tiettyjä asioita?
Mistä hän voisi tietää kuinka kamalaa on itkeä yksin huoneessaan vain siksi,
että tuntee olevansa lukittuna pimeään komeroon, vailla ulospääsyä, yksin ja hyljättynä?
Mistä hän voisi tietää, miten paljon minuun koskee, jos ei kykene ymmärtämään?
Hän ei tunne minua...
Kukaan ei tunne...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti