sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Little Princess




Pieni tyttö...

Sen siitä saa kun uskoo satuihin,
Vaikka pitkän tien kulkikin,
Ja kauan se kestikin,
Tuo satu onnellinen.

Mut' satu tuo, niin kovin iloinen,
petti tytön luottamuksen.
Kaatui seinät satulinnojen,
ei unestaan herännyt Ruusunen.
Jatkoi vaan unelmiaan.

Ei saapunut prinssi ratsullaan,
ei vastannut metsä laulullaan.
Ei pienen tytön unelmaa,
toteuttanut Haltiakummikaan.
Vain toiveet hälle jäi.

Vain kerran tahtoi, hän olla Prinsessa,
vain kerran tanssia, kauniissa mekossa.
Vain kerran tahtoi, tyttö katsella,
taivaan tähtiä, rakkaansa seurassa.
Mut' kaikki sadut kai loppuu aikanaan...

Särkyi tytön unelma, särkyi mieli kirkas,
kuin lasinsirpaleita, on nyt tuo lapsen mieli vilkas.
Ei enää lapsi, ei enää viaton,
ei enää tyttö pieni, vain jäljellä surut on.

Nuori nainen, yksin nurkassaan.
Kaipuu katseessaan, ulos katsahtaa.
Ei enää lapsuuden iloa kasvoillaan,
pois hymyn vienyt, on aika mukanaan.

Ei enää prinsessaleikkejä,
Ei linnan tanssiaisia,
Ei mekkoa kimaltavaa
Jäljellä vain haava on,
kun satu hajoaa.

Tahtoisi vain paeta,
satuun jälleen kadota.
Uskoa hyvään ja onneen,
täysin uuteen tulevaisuuteen.

Tahtoisi vielä toivoa,
toivoa uutta mahdollisuuta.
Mahdollisuutta korjata,
paikata virheet ja pudota.
Pudota takaisin satumaailmaan...

Tanssia kanssa unelmien,
luona unien ja taivaan tähtösten.
Ei yksin olisi enää milloinkaan,
olisi joku, jota rakastaa.
Jonka kanssa tunteet jakaa,
jonka viereen nukahtaa.

Se olisi hänelle kaikkein kaunein satu...
Satu iankaikkinen.
Hänen oma onnellinen loppunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti