sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Waiting for your call... forever.

Nyt aion kysyä vain yhden kysymyksen...

Mikä olisi ensimmäinen ajatuksesi, jos...

Olit noin puoli tuntia sitten soittanut rakkaallesi/ystävällesi/läheisellesi ja lopetettuasi puhelun, olit onnellinen ja kiitit mielessäsi, että sinulla oli
hänet. Kävelit keittiön puolelle kattamaan pöytää valmiiksi, sillä hän oli tulossa illalliselle luoksesi. Hänen olisi pitänyt olla paikalla puolen tunnin sisällä, mutta kun aika oli kulunut, hän ei ollut tullut. Odotit 10 minuuttia. Odotit 20 minuuttia. Odotit 30 minuuttia... Ketään ei tullut. Sitten puhelimesi soi, juoksit vastaamaan siihen, ja huomasit 'iloksesi' sen olevan tuon kyseisen henkilön numero. Vastasit närkästyneenä ja kysäisit missä hän viipyi, mutta toisessa päässä vastasikin tuntematon mies. Hämmentyneenä pyytelit anteeksi mieheltä sanomaasi, mutta lopetit kesken lauseen kuullessasi mitä mies sanoi; "Otan osaa."
Hetken aikaa mietit mitähän hän mahtoi tarkoittaa ja pyysit häntä selittämään..
"Tämän puhelimen omistaja on kuollut. Olen pahoillani, emme voineet tehdä mitään."


Niin... Mikä olisi ensimmäinen reaktiosi tässä vaiheessa...

Henkilökohtaisesti voisin sanoa, että minä itkisin.
Heti kun tuo mies olisi aloittanut lauseensa, olisin jo alkanut itkeä
Läheisen menettäminen...
Se on ajatuksena hyvin pelottava.
Kun ajattelet: "Hän ei enää saanut elää. Miksi sitten minä olen yhä täällä?"

Ja se, ettei häntä voi enää koskaan tavata, ei viettää iltaa yhdessä, halata, suudella, jutella, nauraa, itkeä... Kuolemastaan lähtien joudut tekemään sen kaiken ilman häntä.
Kaikki ne lukemattomat yhteiset hetket...
Jokainen sanottu sana...
Pieninkin teko...

...Ne ovat kaikki enää vain muistoja, jotka paikkaavat aukkoa sydämessäsi, jonka hän sinne lähtiessään jätti.

---------

"Waiting for your call, I'm sick, Call I'm angry
Call I'm desperate for your voice
Listening to the song we used to sing
In the car, do you remember
Butterfly, Early Summer
It's playing on repeat, Just like when we would meet
Like when we would meet"

maanantai 19. huhtikuuta 2010

I've been living for tommorrows...

Olenhan aikaisemmin useinkin kirjoittanut että tahdon kuolla?
Nyt en enää ymmärrä miksi...
En väitä, että katuisin, en ollenkaan.Mutta nyt ihmettelen, mikä sai minut haluamaan elämästä luopumista niin kovasti...


Olen iät ja ajat selittänyt muille sitä samaa vanhaa: "Jos luovutat nyt, et saa sitä takaisin"-strategiaa...
Mutten itse uskonut siihen.
En uskonut omiin sanoihini, mikä teki niistä vain sanoja vailla tarkoitusta.
Olin itsekäs puhuessani muille asioita, jotka olisivat parhaimmassa tapauksessa voineet auttaa itseänikin...
Mutta en vain jaksanut uskoa...

Joskus todella mietin mitkä asiat olisivat toisin, jos olisinkin päättänyt luovuttaa.
Mietin miten maailma olisi siihen reagoinut.
Sitten päädyn tulokseen, ei maailma olisi siitä välittänyt.

Eihän maan pyörimistä yhden ihmisen kuolema pysäytä...

Mutta sitten mieleeni tulevat minulle läheiset ihmiset...
Ne, jotka kannattelivat minua, kun olin hukkua pimeyteen...
Enhän voisi varmaksi sitä koskaan tietää, mutta uskon, että jos olisin luovuttanut, olisin pettänyt heidät...
Olisin riistämällä itseltäni hengen aiheuttanut heille jotain, mitä ei koskaan voisi enää korvata...
Olisin aiheuttanut heille sen mitä kaikkein eniten itse pelkään.
Läheisen menetyksen.

En koskaan kyennyt tekemään sitä, ja hyvä niin.
En tahtonut tehdä omaa pelkoani todelliseksi muille.
En tahtonut satuttaa ketään.
En tahtonut pettää heidän apuaan...
En tahtonu lähteä.

Nyt ymmärrän täysin...
Minulle on annettu lahja, jonka voin lunastaa vain käyttämällä sen.
Heittämällä sen hukkaan olisin pettänyt monia, jotka olisivat tahtoneet elää, mutta eivät joko saaneet, tai kyenneet elää sitä loppuun.

Ja nyt olen täysin varma siitä...
Minä tein oikean valinnan


lauantai 10. huhtikuuta 2010

And this is the world, huh?





On hyvin mielenkiintoista, miten ihmiset karttavat itse ylistämäänsä erilaisuutta.
Kuinka he tuntevat suunnatonta vastenmielisyyttä jotakin kohtaan
ja luulevat itse olevansa parempia. Kuvittelevat olevansa muita ylempänä...

Mikä muka edes tekisi heistä jotenkin muita ylempiä?

Mielestäni se on vastenmielistä...

On vastenmielistä vihata erilaisuutta.

On ihmeellistä, kuinka ihmiset hehkuttavat erilaisuuden hienoutta ja sitä, että täytyy uskaltaa olla oma itsensä, mutteivät lopulta edes anna tilaa tehdä niin.

Yhä ja vain edelleen ihmiset laitetaan tietynlaiseen muottiin ja heiltä odotetaan sitä samaa vanhaa.
Heiltä odotetaan täydellistä olemusta, ja lähes poikkeuksetta korkeaa koulutusta ja hyvää työpaikkaa...


Mutta eihän kaikilla ole edes mahdollisuutta siihen...

Mutta keitä esimerkiksi yltäkylläisesti elävät rikkaat eurooppalaiset ovat väittämään köyhää afrikkalaista, joka ei välttämättä päivittäin saa ruokaa tai vettä, huonommaksi ihmiseksi?
Millä perusteella heteropariskunta, jolla on 4 lasta, tila-auto ja omakotitalo, on yhteiskunnassa hyväksyttävämpi kuin homopari jolla ei ole edes avio- tai adoptio-oikeutta?
Millä perusteella ihmiset kieltävät toisiltaan asioita joista eivät itse koskaan pystyisi luopumaan?

Jossain ihmisiä tapetaan ja laitetaan vankilaan mielipiteidensä takia.
Uskonnon takia aloitetaan sotia.
Ihmisiä hyljeksitään, pahoinpidellään, eritellään, murhataan...

Ja vain siksi että he ovat ihmisiä?
Sinä olet ihminen.

Minä olen ihminen.

Hän on ihminen...
Me olemme, te olette, he ovat...

Kaikki vain ihmisiä.


Oikeuttaako se teitä sanomaan jotakuta huonomaksi?


Olemme kaikki samanarvoisia.
Jokainen yhtä tärkeä ja jokaisen tulisi saada oikeus olla ihminen.
Kuka sen sitten päättää?
Kuka päättää kuka on ihminen, kuka ei?
Kuka luokittelee sairaaksi, koska on homoseksuaali?

Kuka luokittee iholtaan erivärisen ihmisen alempiarvoiseksi?
Kuka antaa vanhemmalle luvan lyödä lastaan tai miehelle vaimoaan?
Kuka antaa ihmiselle oikeuden kääntyä itseään vastaan?
Ja millä perusteella se tehdään?


Sota, viha, rasismi, väkivalta, epätasa-arvo, riistetty sananvapaus ja ihmisarvo...
Näillä tavoin ihmiskunta kääntyy vain itseään vastaan ja tuhoaa itsensä.
Ja se on surullinen totuus, jollei kukaan sille mitään tee.