maanantai 19. huhtikuuta 2010

I've been living for tommorrows...

Olenhan aikaisemmin useinkin kirjoittanut että tahdon kuolla?
Nyt en enää ymmärrä miksi...
En väitä, että katuisin, en ollenkaan.Mutta nyt ihmettelen, mikä sai minut haluamaan elämästä luopumista niin kovasti...


Olen iät ja ajat selittänyt muille sitä samaa vanhaa: "Jos luovutat nyt, et saa sitä takaisin"-strategiaa...
Mutten itse uskonut siihen.
En uskonut omiin sanoihini, mikä teki niistä vain sanoja vailla tarkoitusta.
Olin itsekäs puhuessani muille asioita, jotka olisivat parhaimmassa tapauksessa voineet auttaa itseänikin...
Mutta en vain jaksanut uskoa...

Joskus todella mietin mitkä asiat olisivat toisin, jos olisinkin päättänyt luovuttaa.
Mietin miten maailma olisi siihen reagoinut.
Sitten päädyn tulokseen, ei maailma olisi siitä välittänyt.

Eihän maan pyörimistä yhden ihmisen kuolema pysäytä...

Mutta sitten mieleeni tulevat minulle läheiset ihmiset...
Ne, jotka kannattelivat minua, kun olin hukkua pimeyteen...
Enhän voisi varmaksi sitä koskaan tietää, mutta uskon, että jos olisin luovuttanut, olisin pettänyt heidät...
Olisin riistämällä itseltäni hengen aiheuttanut heille jotain, mitä ei koskaan voisi enää korvata...
Olisin aiheuttanut heille sen mitä kaikkein eniten itse pelkään.
Läheisen menetyksen.

En koskaan kyennyt tekemään sitä, ja hyvä niin.
En tahtonut tehdä omaa pelkoani todelliseksi muille.
En tahtonut satuttaa ketään.
En tahtonut pettää heidän apuaan...
En tahtonu lähteä.

Nyt ymmärrän täysin...
Minulle on annettu lahja, jonka voin lunastaa vain käyttämällä sen.
Heittämällä sen hukkaan olisin pettänyt monia, jotka olisivat tahtoneet elää, mutta eivät joko saaneet, tai kyenneet elää sitä loppuun.

Ja nyt olen täysin varma siitä...
Minä tein oikean valinnan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti