maanantai 17. toukokuuta 2010

Every day is still worth of livin', ya know.


Tänään on tänään, huominen onkin jo sitten aivan eri asia.

Ihmisillä on paha tapa ajatella asiat aina liian pitkälle.
Ajattelemme, että "Huomenna sitä, ensivuonna tätä."
Entäpä sitten, kun suunnitelmat murskaantuvat.
Tulee este. Tie katkeaa.
Entäpä jos... Keskittyisimme joskus tähän hetkeen?
Eläisimme hetkessä.
Tuntisimme ohitse kulkevan tuulen ja auringon lämmön kasvoillamme
murehtimatta sitä millainen sää huomenna on.
Kaikki, mikä on nyt, olisi oikeasti nyt,
eikä viikon päästä hatarana muistikuvana...

Niin moni hyvä hetki menee hukkaan, kun murehdimme huomista.
Niin moni tärkeä ja kaunis asia jää huomaamatta ja painuu ajan virran pohjaan.
Liian usein unohdamme sen, mitä meillä jo on, sen taa mitä tahdomme.Aivan liian usein...

Toisaalta on epäreilua, ettemme nauti siitä mitä meillä jo on.
Odotamme aina lisää, parempaa, enemmän ja enemmän; aina jotain uutta.
Mutta kun tarkemmin ajattelee, kaikilla ei ole kaikkea.
Kaikilla ei välttämättä ole sitä mitä sinulla on.
Siitä huolimatta he nauttivat siitä.Nauttivat, he elävät nyt.

Esimerkiksi ihmiset, jotka tietävät elävänsä viimeisiä päiviään, hymyilevät.
He nauttivat jokaisesta päivästään, jokaisesta minuutista, jonka heidän sydämensä lyö.
He eivät elä eilisessä, eivät murehdi menneitä.
He eivät varro epävarmaa huomista...
Heille jokainen hetki on lahja; hetki joka todella kannattaa elää.

Niin...
Jokainen ikäväkin hetki on elämisen, tuntemisen, arvoinen.
Jokainen minuutti on huomattava osa hetkeä nimeltä "NYT".
Älkäämme siis murehtiko tulevaa, sillä vain nyt sinä voit siihen vaikuttaa.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

what if..? Oh fuck off, today is today, not tomorrow.


Minun on pakko jaksaa.

Ei tästä tule mitään, jos lankean taas.
Ei yhtikäs mitään, jos palaan pimeyteen.
Heitin silloin liian paljon aikaa hukkaan.
Liian paljon hyviä hetkiä elämästäni valui pimeyteen.
En minä saa luovuttaa...

Jos en sitten itseni, niin sitten vaikka muiden puolesta.
Ihan sama, kunhan vain jatkan.
Pakolla.
Kynsin hampain roikun kiinni siinä mitä minulla on.
Minun on pakko.

Minulla on kaikki:
Minulla on ihminen, jota rakastan maailmassa kaikkein eniten.
Minulla on joukko maailman parhaita ystäviä.
Minulla on elämä.
Minulla on...
Niin, minulta ei puutu mitään.

Entä jos hukun?
Entä jos kompastun ja kaadun, enkä enää nouse?
Entä jos katoan?
Entä jos menetän ja unohdan?
Entä jos...

En tiedä mitä silloin tapahtuu.
En todellakaan.
Mutta sitten jos se tapahtuu, ei mahda mitään.
Tulkoot jos on tullakseen, kyllä se pois häädetään.
Kyllä minä ylös nousen.

Ja se on lupaus.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Happy, Stupid girl

Eräs blogin kirjoittaja kirjoitti "hölmöstä tytöstä"...



Hölmöstä tytöstä, joka voisi olla onnellinen.
Hölmöstä tytöstä, joka tahtoo elämäänsä vain yhden henkilön.
Hölmöstä tytöstä, joka on rakastunut...

Minä olin hänen kaltaisensa hölmö tyttö..
Minä tahdoin elämääni vain yhden henkilön.
Minä tahdoin vain rakastaa.
Ja minä sain hänet.

Minä sain jotain materiaa arvokkaampaa.
Minä sain jotain uskomattoman ihanaa ja kaunista.
Minä sain lahjaksi maailman tärkeimmän tunteen.
Minä sain rakkauden.
Minä sain Hänet.

Sillointällöin eksyn miettimään, olenko laisinkaan hänen arvoisensa.
Olenko minä tarpeeksi?
Kelpaanko minä näin?

Entä jos käy niin kuin aina ennenkin?

Sitten muistan, rakkaus perustuu luottamukseen...
Miksi siis epäilisin?
Minähän luotan ja paljon luotankin.
Kuka tietää, kostautuuko sinisilmäinen luottamukseni joskus,
vai maksaako vaivan takaisin...
Kuka tietää meneekö se niin vai näin...

Kuka tietää?


Mutta ketä kiinnostaa?

Minä luotan rakkauteen.
Minä luotan häneen.
Minä olen sitä mieltä,
että vaikka kuinka monta kertaa hän luottamukseni pettäisikään....
Olen aina valmis antamaan sen takaisin.
Olen valmis antamaan anteeksi.
Minä rakastan.
Rakastan ehkä liikaakin.

Mutta ei se haittaa...
Sillä luultavasti se on ainoa asia mihin minun ruumiini ei väsy.

Niinpä tulin tulokseen: Mitä väliä vaikka olisinkin vain hölmö tyttö...
Sillä minä olen
onnellinen, hölmö tyttö.