tiistai 29. kesäkuuta 2010


Kun murhe pääsi,
sen maata kohti painaa.

Ei valoa näy,

ei jalat jaksa kantaa,
yli mustan metsämaan.

Mistä se johtuu?
Ei elon linnut laula.
Ei korviin kanna,
säveltä rohkeuden,
tuo tuuli kylmän pohjoisen.

Lapsi kylmän maan,

alati hän mukanaan,
kantaa sielussaan

kylmää talven, pimeyttä,

pelkoa huomenesta.



Hän yksin vartoo,
hän yksin odottaa, jos

toisi hälle toivon,
toisi laulun, veisi pois.
Takaisin, luo onnensa.

Harmaa aurinko,
yli lipuu taivahan.

Ei taakseen katso.

Lapsi, yksin vaeltaa.

Tieltään etsii lauluaan.


Lapsi kulta,
ei elon tieltä valoaan,
pimeydestä voi
kyynelsilmin erottaa.
Kaiken sen vain kadotat.

Nosta katseesi,

pyyhi kyyneleesi,
ei
pelko, yksinäisyys,
saa kauniita kasvojas

kyyneltulvin tuhria.

Toinen ihminen,
hyvin rakas, läheinen,
käden ojentaa.
Älä epäröi, pelkää...
Hymyile, kaunokainen.

Sillä Sinä olet sen arvoinen.


--------------------------------------

Suurinkin puu on joskus lähtenyt maasta.

Niin ne ovat myös palaava sinne takaisin...

Niin myös sinä.

Mutta ei, ei ole aikasi jäädä maahan.

Ei ole aikasi luovuttaa taistelua.

Elämä..

Niin, se sinulla on edessäsi
Älä tuhlaa sitä itsesi vihaamiseen.

Menetät, unohdat...
Jäät kaipaamaan asioita joita et koskaan tehnyt...

"Ja ymmärrän kyllä, ettei sulla ole helppoa, mutta jankutan sinulle niin kauan kuin on tarpeen, että kyllä ne hyvät ajat tulee."


"Paskaa voi kestää vaikka kuinka kauan, mutta mä autan sua. Mä autan sua perkele vaikka Helvetin läpi joutuisit kävelemään. Sä olet vahva, kaunis ja lahjakas. Älä heitä niitä hukkaan."

"Silti, mä oon oikeesti huolissani susta."


Niin.
Olen huolissani.
Kulta pieni, pidä huolta itsestäsi.
Älä tietoisesti tuhoa itseäsi.

Koska minä välitän. Koska minä rakastan sinua.

Ja sydämeni itkee puolestasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti