lauantai 28. elokuuta 2010

Tyttö, niele kyyneleesi ja nouse maasta.

Joskus todella pysähdyn miettimään, mitä minä kestän.
Olenko minä tarpeeksi vahva?
Jaksanko kantaa kaiken minkä harteilleni otan?

Niin... Joskus epävarmuus siitä kasvaa liian suureksi ja pelkään jalkojeni pettävän.

Minä pyysin sitä, miksi siis katuisin?
En kai minä tekisi niin jos en olisi varma?

Joskus minä silti mietin olenko todella tarpeeksi vahva viemään kaiken mukanani.
Ovatko käteni tarpeeksi vahvat pitämään ne loitolla?
Kantavatko jalkani tarpeeksi pitkälle?
Kestääkö pääni sen valtavan paineen?

Joskus minusta vain tuntuu siltä kuin en jaksaisi.
Etten jaksaisi edes yrittää...
Mutta minun on pakko.
On pakko jaksaa.

Niin itseni kuin muidenkin puolesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti