tiistai 5. lokakuuta 2010

Big girls don't cry... or do they?


Itkeminen on täysin luonnollista kaikille meille.
Voit itkeä ilosta, surusta, onnesta, kivusta...
Meillä on monia syitä itkeä, eikä yksikään niistä ole toista vähäpätöisempi.

Joskus voimme ajatella, että on tyhmää itkeä,
mutta oikeastaan kyyneleet kertovatkin yllättävän paljon.
Joskus ajattelin: "Jos itken, he näkevät mitä tunnen."
Siten yritin kai piilottaa ja suojella itseäni itseltäni.
Minä pelkäsin, että joku näkee kyyneleideni kautta kuinka paljon minuun oikeasti sattui.
Luulin ettei minulla ole pakokeinoa.
Luulin olevani yksin.
Yksi kyynel riitti paljastamaan kaiken ja tässä minä nyt olen.
Hengissä.


Usein syynä siihen voi olla myös joku muu ihminen.
Läheisen tuska on raskas kannettava myös kuuntelijalle.
Niin se on joskus myös minulle.
Itken, koska pelkään jotain tapahtuvan tälle henkilölle, jolla on vaikeaa.
Itken huolesta ja pelosta tulevaisuutta kohtaan, vaikka luotan heidän omaan kykyynsä hallita tilannetta.
Mutta pelkään, koska tiedän että aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi.
Silloin minä itken.

Aina kyyneleet eivät tarkoita surua tai tuskaa.
Niillä voi ilmaista myös onnea ja iloa.
Joskus huomaan kyyneleiden kirpoavan silmiini kun nauran.
Silloin tunnen olevani erityisen iloinen.
Sellaisina hetkinä itken siksi, että tunnen minulla todella olevan aihetta iloon ja nauruun.
Minulla on oikeus siihen.
Kaikilla meillä on.

Kyyneleiden syyn ei tarvitse olla täynnä negatiivisia asioita.
Minä myönnän itkeväni hyvin usein onnesta.
Minulle onni merkitsee ystäviä, omaa rakasta ja perhettä, ja
joskus todellakin muistan etten olisi mitään ilman heitä.
Silloin itken, itken onnesta.
Itken, koska tunnen olevani onnellisin ihminen koko maailmassa kun minulla on heidät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti