maanantai 8. marraskuuta 2010

With the eyes of my soul.


Kun katsot maailmaa, mitä näet?

Näetkö yltäkylläisyyttä, täydellisyyttä, kuolemattomuutta ja rikkautta?

Näetkö vauraat ihmiset, vailla mitään huolia?
Näetkö kaikki nuo marmoriset pylväät, kullan täydessä loistossaan?

Näetkö sinä siis valon, jota loistelampuksi kutsutaan?


Mitä sinä näet?

Näetkö tuhon, sodan, väkivallan, sorron ja kyyneleet?
Näetkö kaikki ne uhrit, joiden elämät, ne lienee vaatineet?

Näetkö yksinäisyyden, pelon ja menetetyn toivon?

Näetkö sinä siis pimeän, kun sulake mennyt on?


Mitä sinä näet?


Näetkö katulampun hohteen ilta hämärässä, lapset leikkipuistoissa vanhukset pihakeinuissa?
Näetkö lintujen oksilla, syövän pihlajan marjoja?
Näetkö tähdet taivaalla, laineet järvien rannoilla?

Näetkö sateen lasin pinnalla, tai äitisi numeron puhelimesi ruudulla?

Nämä kaikki näet ilman, loistelamppua, eikä sinun tarvitse valojasi katkaista.


Avaa silmät, katso ulos, ajattele vain:

"Ehkä suuren lahjan, minä syntyessäin sain.
On silmät joilla katsoa, saan nähdä elämän,

ei maailma ole valaistu, eikä paikka pimeän.

Mut sisimmässäin tiedän, mitä nähdä tahtoisin,

Sieluni silmin näen kaiken, jota tavoittelin.

Oli täysin turhaa se, nyt sen ymmärrän.

Kaunis löytyi viereltä, vihdoinkin sen käsitän."


Tämän tekstin tarkoitus oli siis kuvata sitä kuinka ihmiset huomaavat kaiken mitä muualla on, mutteivät koskaan sitä että tärkein ja kaunein on yleensä lähempänä kuin kuvittelisikaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti