lauantai 22. tammikuuta 2011

If we belong to each other, we belong Anyplace, anywhere, anytime.


Rakkaus?
Sanana se on hyvin vahva ja toisille se merkitsee maailmaa kun toisille se taas on käsite muiden joukossa...

Niinkin usein kun mitä olen rakkaudesta kirjoittanut, tykkään yhä edelleen palata sen pariin. Rakkaus kun on niin kovin laaja ja monimutkainen organismi.
Aikojen saatissa olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei rakkautta voi selittää, sillä sitä on niin monenlaista. Voit rakastaa sisaruksiasi, vanhempiasi, ystäviäsi, tyttö- tai poikaystävääsi... Voit rakastaa merta, kukkia, ruokaa, valoa...
Mutta mikä määrittelee rakastamisen ja tykkäämisen erot?

Itse olin niin sanotusti 'seurustellut' kolmen pojan kanssa ennen nykyistä tyttöystävääni.

Uskoisin, että lähimpänä 'rakkautta' niistä pojista kävi ensimmäinen... Sitä kesti lähestulkoon ala-asteen ensimmäisiltä luokilta 5.-6. luokalle. Pidin hänestä valtavasti vielä pitkään senkin jälkeen, kun olin itse pilannut kaiken puhtaalla itsekkyydelläni. Pidän tosin yhä, mutta enää vain hyvänä ystävänä...

Sen jälkeen päätin haudata pienimmätkin mustasukkaisuuden rippeet itsestäni, sillä näin mihin se johtaa...

Voisin sanoa että vaikka olin nuori, itseasiassa vielä lapsi , minä tiesin mitä rakkaus on... En ehkä ollut sitä koskaan täysin kokenut, mutta tahdoin kovasti, ja uskottelin itselleni rakastavani ihmisiä ja asioita ymmärtämättä lopulta sen aidon tunteen merkitystä...

Tulin lopulta siihen tulokseen, että pojista ensimmäinen oli liian samanlainen kuin minä, toinen oli täysi idiootti, jonka kanssa en koskaan tuhlaisi elämääni, ja kolmas oli aivan liian kiltti ja mukava...

Sitten koittivat ne ajat, kun ihastuimme samaan poikaan ystäväni kanssa... Se oli suoraan sanottuna hirveää... Kilpailla nyt parhaan ystävänsä kanssa ihmisestä, joka saattaa hyvinkin erottaa meidät lopullisesti... Näin jälkikäteen se oli naurettavaa. Ystäväni toki sai kyseisen pojan, mutta huomasin heidän 'leikkinsä' aikana että tuokaan poika ei olisi antanut minulle sitä mitä kaipasin...
Etäistä läheisyyttä... Hän oli vain etäinen.

Niin, kehenkään heistä en rakastunut, tykkäsin vain, sillä kukaan heistä ei täyttänyt aukkoa sydämessäni. He olivat kuin kaivo, josta ei saanut vastakaikua.

Mutta sitten tapahtui se, mitä vähiten odotin... Rakastuin tyttöön.
Enhän toki koskaan ollut olettanut 'tekeväni' niin. Se oli minulle jotenkin hyvin etäinen käsite, kunnes se sattui omalle kohdalleni.
Mutta sitä minä en kadu. Jos jokin on varmaa, se on se, että tuo tyttö antoi minulle sen kaiken, mitä yksikään muu ei kyennyt antamaan...

Antoi minulle siivet ja avaimen...
Siivet, saan lentää ja olla vapaa. Minua ei velvoiteta tai kahlita vasten tahtoani..
Avain, minulla on aina paikka jonne palata, paikka jossa minua rakastetaan...

Minä olen ollut pienestä pitäen kovan luokan romantikko. Olen etsinyt luonnollisesti "sitä oikeaa" enkä koskaan miettinytkään mitään kesäromansseja ja sen sellaisia. Olen aina halunnut jotain kestävää... Olen aina halunnut rakastaa ja tulla rakastetuksi, enemmän kuin mitään muuta. Joskus luulin rakastavani niitä poikia, jotka kohtasin ja joita kohtaan tunsin jonkinlaista 'tykkäämistä'... Mutta koskaan en ajatellut voivani viettää loppuelämääni heidän kanssaan. Ensimmäinen ansaitsi sen kunnian, mutta petin vain itseäni. Toinen... no, hän ei koskaan antanut edes syytä miettiä sellaista. Kolmas ei vain sopinut. Palapeli jäi kesken, koska palat eivät sopineetkaan...

Mutta sitten tajusin, että etsin puuttuvaa palastani vain väärästä paikasta.

Niin, Rakkauden ja Tykkäämisen raja on häilyvä, eikä sitä aina ymmärrä itsekään. Kuitenkin jokaisella meillä on sydämissämme se jokin, joka kertoo meille kun aika on oikea. Kun henkilö on se, jonka vierestä voisit herätä joka aamu. Jonka kanssa jakaisit ilosi ja surusi. Jolle antaisit suukon hänen lähtiessään töihin ja illalla ennen nukkumaan menoa...
Jonka kanssa olisit valmis jakamaan elämäsi...

Sen vain sinä itse voit tietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti