tiistai 19. huhtikuuta 2011

Things End. But Memories Last Forever.



Olen kai yksinkertaisesti miettinyt vain liian kauan ja paljon.
Mietin jatkuvasti...
Joskus asiat joita mietin ovat iloisia, useimmin kuitenkin huolen täyttämiä mietelmiä elämästä ja sen kertakaikkisesta hankaluudesta...
Nytkin mietin...
Vesivärisilmät ja palasina oleva sydän vessan valkoisella kaakelilattialla...

Joskus haaveita ja toiveita oli niin paljon...
Hymyiltiin, halattiin ja mietittiin miten paljon kaikkea meillä olisi edessämme.
Käveltiin käsi kädessä kylänraittia nauraen hupsuille jutuille.
Odotin sinua koulun pihalla, tulit vastaan ja hymyilit...
Eräänä päivänä se hymy katosi.

Parveke, viileä syysilta ja kuppi teetä.
Kylki kyljessä sohvan nurkassa, kuunnellen sadetta.
Aamulla joku vieressä, ei tarvitse herätä yksin.
Kaupassa keskustelemme: "Mitä tänään syötäisiin?"
Mitä tulevaisuudelle tapahtui?

Niin, erotessa läheisyyden tilalle tulee vain karvas yksinäisyys.
Paikka, jota kukaan ei ole enää täyttämässä, kumisee tyhjyyttään sydämen sisällä.
Ja...
Voin rehellisesti todeta, etten pidä siitä tyhjyydestä yhtään.

Ei ketään ketä pitää kädestä, ei ketään ketä halata tai suudella...
Kai siihen on totuttava...

Tai sitten ei.

En tiedä.
Anna anteeksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti