maanantai 27. kesäkuuta 2011

Wazzup wazzup, bro?




No no no niin.

Minusta tuntuu että taidan ruveta päivittelemään tähän blogiin hieman enemmän tällaisia henkilökohtaisia "mitä kuuluu" -postauksia, Englannin reissu kun sattuu lähenemään hurjaa vauhtia! :)
Voisin ruveta kertoilemaan ehkä enemmän itsestäni ja mitä teen ja mistä tykkään ja sitä rataa...

Ja rakkaat lukijat, vaadin teiltä kysymyksiä ja ehdotuksia siitä mitä te tahtoisitte kuulla ja tietää! Voin vaikka laulaa teille jos joskus saan naamani siedettävään kuntoon videopostausta varten~

Eli: KYSYMYKSIÄ, EHDOTUKSIA, PYYNTÖJÄ!
Tahdon kuulla mitä olette mieltä, eli kommenttia vaan tonne down below!

Mutta niin, jospas nyt vähän kertoisin mitä olen tehnyt tässä kesän aikana.

Eli joo, meikäpojan peruskoulu loppui 4.6.2011.
Päättötodistuksen keskiarvoksi tuli 9.53, johon olen toisaalta ihan tyytyväinen vaikka se puukäsityöstä tullut kahdeksikko hieman nakertaakin.
Sieltä sitten mentiin Mikko-pojan luokse kahville kun oli niin nätti päivä.
Ei siis mitään erikoista.

Seuraavana maanantaina käväistiin Tanjun ja poikien kanssa vähän Kuoppijjossa. Mukaan tarttui sitä sun tätä, mutta harmikseni Urumin hyllylle jäi tämä figuuri, täydellisyyden multihuipentuma:

Portgas D. Ace, "One Piece, Portraits of Pirates Deluxe" -sarjasta♥
Koskaan en ole mitään näin ihanaa nähnyt figuurimaailmassa...
Masennuin kun hintaa oli 101,90€ ja minun on pakko säästää...

Mutta niin, Kuopiosta junalla takaisin Iisalmeen josta ajeltiinkin Kassun luokse yöpymään. Poikien kanssa kylvettiin Ihan paljussa, oli se juhlallista. Sitten tuli Tanju ja alettiin Grillaamaan~

Sitten keskiviikkona... Lähdettiin Tuomon kanssa lippukunnan järjestämälle kanoottiretkelle. Matkaa taitettiin noin 80 km eikä rasitukselta säästytty. Koskenlasku oli aivan huippua! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!!


Eli joo, kolmen päivän reissun jälkeen kotiuduttiin, jonka jälkeen olen koomannut.
Ja koomannut.
Ja koomannut.
Ja koomannut.
Ja istunut facebookissa.
Ja koomannut lisää.

Jaaa sitten sain hyväksynnän meidän rakkaan pikkukylämme lukioon, sekä Ylä-Savon musiikkiopiston yksinlaulupuolelle. Tuosta musiikkiopistoon pääsystä olen ylpeä, en ole koskaan opiskellut musiikkia ennen. Nyt olin tarpeeksi vanha yksinlauluun, joten tartuin toimeen ja tässä sitä ollaan, sinne menossa. Lukiosta en jaksa selostaa, se on vaan niin perseestä, kiitos.

Sitten taas koomasin.

Kunnes viimeviikolla oli varhaisnuorten leiri, jonne sain pestin isoseksi. Ongelmana oli ensin se että minä en tykkää lapsista. Nehän vain kiljuu ja juoksee ympyrää eikä kuuntele ja riehuu ja...
No, tulin niiden kanssa toimeen. Leikin ja piirsin ja väritin niiden kanssa.
Eikä se ollu ollenkaan vastenmielistä. (Varmaan siksi kun siitä maksettiin mut anyway)
Sitten vasta kun väsymys alkoi painaa päälle rupesi hieman ärsyttämään mutta ei kuiteskaan paljoa, leiri meni siinä missä muutkin. :)

Juhannuksen istuin kotona, niinkuin viimepostauksesta voikin päätellä... Se ärsyttää edelleen, oli niin tylsää...

Tämän viikon olen töissä meidän perheen yrityksessä, jossa siis teen excelillä koulutustietotaulukoita.

Hahahaahaa, tosi hauskaa.

Viikonloppuna olisi sitten... tadaa, Eukonkannot! Ainoa yleisötapahtuma tässä kylässä. Sitä odottaa aina koko vuoden, koska muuten tämä tuppukylä on täysin kuollut... Siis ihan oikeesti.





Eli toivottavasti hyvä pe-la luvassa, sillä sunnuntaina onkin sitten tarkoitus rantautua jälleen hirsikankaalle ja vuorossa on toisen rippileirin ainoan naispuolisen isosen pesti.

Katsotaan mitä tästä tulee!

Kiitän ja kuittaan, peukut pystyyn mun puolesta ny♥

torstai 23. kesäkuuta 2011

Page One.

Today, I decided to start it all right from the beginning.


Again.


Above the surface it seems quiet and calm
Deep down below the wolfpack lurks

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Let me hear you once more.



Älä koskaan luule, että valehtelin sinulle.
Älä koskaan luule, etten rakastanut sinua.
Älä koskaan luule, etten välittänyt, ja etten enää välittäisi sinusta.
Älä koskaan luule, että vihaisin sinua.
Älä koskaan luule, että kantaisin kaunaa.
Älä koskaan luule, että hylkäisin sinut.
Älä koskaan luule, ettet enää merkitsisi minulle mitään.
Ja älä koskaan luule että jätin sinut jonkun toisen takia.

En nyt, en silloin, en koskaan.

Olet yhä tärkeä palanen palapelissäni.

Never Forget That, Candy.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

I'm exactly where I'm supposed to be now.

Vanhat ikävät asiat nousivat pintaan...
Miksi nämä piti kaivaa esille taas?
Juuri kun yritin unohtaa ne.


Mihin minä uskallan enää luottaa?
Vieläkö joku viitsii kääntää veistä haavassa?
Uskallatteko?
Vieläkö uskallatte tulla ja avata kaikki ne haavat joita minun ruumiini ja mieleni kantaa?
Onko teillä pokkaa?

Olin ennen aina se pirun "kakkosvaihtoehto".
Kun muita ei enää ollut, aina jäi jäljelle Reetta.
No, kun muut ei enää voi olla niin kyllä Reetta tulee.
Reetta tekee puolestasi mitä vain.
Reetta hoitaa ja Reetta auttaa.
Reetta on ihan helvetin tyhmä.


Tajusin olevani vain "se seuraava", kun äiti kerran tokaisi:
"Reetta, oletko ajatellut että se soittaa sulle vain silloin kun kukaan muu ei vastaa tai voi olla?"
Minua ärsytti.
Ärsytti niin maan peevelisti.
Ja kun eräänä päivänä minulta kysyttiin:
"Kun muut kerta suuttuivat minulle, ethän sinä tee niin?"
Ja vastasin: "En tietenkään."
Tiesin valehdelleeni.

Raivostuin itselleni.
Huusin pääni sisällä kuinka idiootti minä olin ollut.

"Jos et ole eka, tee itsestäsi sellainen."

Ja tässä minä nyt olen.

Enää en häviä valheille.
Enää en häviä turhille lupauksille.
Enää en häviä muille.
Enää en häviä itselleni.

Kyllä minä ehkä vähän olen ylpeä.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Keep holding on.


Surkeiden sattumusten sarja tosiaan.

Se tunne kun kaveri jonka olet tuntenut jo aika helvetin pitkään, ajaa kolarin rekan kanssa ja viedään sillä seisovalla sekunnilla sairaalaan.
Mitä siitä kuuluu ajatella?
Mitä kuuluu tuntea?

Silminnäkijöiden lausuntojen mukaan onnettomuus oli hänen oma vikansa.
Vaan helvettiäkö minä siitä, jätkä makaa sairaalassa pää halki loukkaantuneena KOSKA JUMALAUTA AJOI KOLARIN REKAN KANSSA.
...

Okei, rauhoitun.
Eli kyseinen henkilö on siis pitkäaikainen kaveri niin koulun kuin partio harrastuksenkin puolelta.
Jätkä on tyhmä, ärsyttävä, vittumainen ja kiusaa minua aina.
Mutta silti helvetin tärkeä kaveri.
Nyt jos se ei tosissaan pidä kiinni henkirievustaan, saa tuta sen kun tulen perässä helvettiin ja...

Pyry pliis, ole kiltti ja pärjää...

Olo on helvetin sekava. Toisaalta tietää, että täytyy pysyä vahvana ja toivoa parasta, toisaalta taas tahtoisi ruveta itkemään...
Valitsin tuon ensimmäisen.
Heti kun ensimmäinen "joko kuulit?" -viesti saapui, menin lievään shokkiin.
"Ei vittu voi olla todellista."
"Ei sille voi käydä niin..."
"...Miksi?"

Jätkä nyt sä upotat maiharis hiekkaan etkä lennä mihkään.
Me tarttetaan sua viel täällä.