sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

I'm exactly where I'm supposed to be now.

Vanhat ikävät asiat nousivat pintaan...
Miksi nämä piti kaivaa esille taas?
Juuri kun yritin unohtaa ne.


Mihin minä uskallan enää luottaa?
Vieläkö joku viitsii kääntää veistä haavassa?
Uskallatteko?
Vieläkö uskallatte tulla ja avata kaikki ne haavat joita minun ruumiini ja mieleni kantaa?
Onko teillä pokkaa?

Olin ennen aina se pirun "kakkosvaihtoehto".
Kun muita ei enää ollut, aina jäi jäljelle Reetta.
No, kun muut ei enää voi olla niin kyllä Reetta tulee.
Reetta tekee puolestasi mitä vain.
Reetta hoitaa ja Reetta auttaa.
Reetta on ihan helvetin tyhmä.


Tajusin olevani vain "se seuraava", kun äiti kerran tokaisi:
"Reetta, oletko ajatellut että se soittaa sulle vain silloin kun kukaan muu ei vastaa tai voi olla?"
Minua ärsytti.
Ärsytti niin maan peevelisti.
Ja kun eräänä päivänä minulta kysyttiin:
"Kun muut kerta suuttuivat minulle, ethän sinä tee niin?"
Ja vastasin: "En tietenkään."
Tiesin valehdelleeni.

Raivostuin itselleni.
Huusin pääni sisällä kuinka idiootti minä olin ollut.

"Jos et ole eka, tee itsestäsi sellainen."

Ja tässä minä nyt olen.

Enää en häviä valheille.
Enää en häviä turhille lupauksille.
Enää en häviä muille.
Enää en häviä itselleni.

Kyllä minä ehkä vähän olen ylpeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti