keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Hello Riga!♥

Rakkaat lukijat, tähän päivittelyyni tulee nyt semmoinen noin viikon tauko (vaikken ole kovin ahkera muutenkaan), sillä lähden Riikaan♥ Lukio järjestää yristäjyys- ja kansainvälisyyskurssin porukoille reissun Latviaan, sillä koulumme on mukana eräässä kansainvälisyysprojektissa jonka kautta hommaan saatiin apurahoja :)))

Pikaisiin näkemisiin, rakkaudella Roxy♥




sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Memories, Oh Memories pt. 3


Don't say goodbye,
'cause saying goodbye means leaving
and leaving means forgetting.


Minä itken.
En näe kyyneleiltäni mitään.
Toivon vain että kaiken tämän saisi kelattua taaksepäin ja korjattua.
Toivon että huomenna hymyilisit minulle jälleen.
Mutta tiedän että niin ei tule käymään.

Istuin paikallani.
Käteni tärisivät puristaessani hiljaa mustan mekkoni helmaa.
Paljon kauniita sanoja soljui korvieni ohitse, en välittänyt niistä;
yksikään niistä ei todellisuudessa riittänyt kuvailemaan sinua.

Sinua rakastettiin paljon, sen tunsi kaikkialla ympärillään.
Olit ystävällinen kaikille ja aina lähellä, jos joku tarvitsi apua.
Sinä ojensit kätesi kaikille...
Mutta yksikään käsi ei ollut riittävä pelastamaan sinua.

Olin kai tarpeeksi vanha ymmärtämään, sillä tuijotin kyynelsilmin tyhjyyteen korkeakattoisen kirkon puisella penkillä kuunnellen hiljaa puhetta toisensa jälkeen.
Värssyjä, runoja, lyriikoita, muistoja.
Kaikki lähellä mutta silti niin kaukana.
Sinä olit kaukana.
Sinä olit poissa.

Pudotin ruusun perääsi, itkin.
Kaunis verenpunainen kukka peittyi hiljalleen hiekkaan mukanasi.
Leuto kesätuuli kävi läpi ihmisten ja lennätti sinut hiljaa pois...


Kukkia, loputtomasti kukkia ja muistokortteja.
Pienten hautakynttilöiden kelmeä loiste siveli niiden värejä lämmöllään...
Oli aivan hiljaista.

Nyt siitä on jo kuusi vuotta.

Hyvää yötä, Mummi,
Toivottavasti sinun on hyvä olla siellä.





lauantai 22. lokakuuta 2011

Thank you so much

wow... Yli 3 700 käyntiä...
Kiitos kaikille, jotka olette vain kerta toisensa jälkeen jaksaneet klikata blogini osoitetta ja vilkaista postaukseni vaikka ne ovatkin usein olleet sisällöltään mitä sattuu...
Kiitos myös heille, jotka eivät välttämättä innostuneet seuraamaan, mutta ovat edes vaivautuneet vilkaisemaan.

Vilpitön kiitokseni teille kaikille.
Toivottavasti en petä teitä jatkossakaan.

Ps. Tästä postauksesta saa kiittää randomin helsinkiläisen taloyhtiön asukasta joka ei ollut suojannut wlan-yhteyttään salasanalla, ja rakasta nokia N8 puhelintani, joka vastoinkäymisistä huolimatta julkaisi tämän postauksen. Syvimmät kiitoksen.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kiss the silent night air and feel free.



Loma, vihdoinkin... Tätä on odotettu niin pirun kauan.


Koulua läksyjä työtä kiirettä raskaita silmäluomia väsymystä masennusta epätoivoa...

Siitä on pienet tytöt tehty, niin myös minä.
Oikeastaan kiire on vain ajankäytön huonoa organisointia ja turhaa vähäisten päivän sisältämien tuntien täyteen buukkaamista.
Eihän siinä ole mitään järkeä.
Tajusin sen nyt.

Olen ollut lomalla mahtavat 2 päivää.
Vetäydyin ystävän kanssa Keski-Suomen havumetsiin, pienen lammen rannalle jossa lähin naapuri sijaitsee 15 kilometrin päässä.
Ensimmäinen kommenttini oli: "onpa täällä hiljaista."
Kuuntelin hiljaisuutta hetken ja tajusin, että minulla ei ole kiire mihinkään.
Voin vihdoin levätä.

En tiedä miten jaksan tulevaisuudessa, jos jatkan näin.
En tiedä mitä elämästäni tulee, jos vain suoritan ja suoritan loputtomasti asioita antamatta itseni levähtää edes sitä pientä mieleni tarvitsemaa hetkeä.
En tiedä kykenenkö...

Mutta jos edes joskus. Edes pienen hetken...
Jos edes sen pienoisen hetken ajan saan vain olla ja unohtaa...

Minä jaksan.

-
Kiitos loma, kun tulit...
En ehkä olisi enää jaksanut ilman...

torstai 13. lokakuuta 2011

Lies of the beautiful people.

Look at me
for the very last time

I've climbed so high
I've got no place left to climb

No, I know, no tomorrow


-Sunset Strip, by: Courtney Love-


Everyday I look out from the window and think...
What If I decided to stop breathing and just disappeared?
Would you people miss me?
Would you care?

Would you understand me then if you can't understand me at all even if I'm still breathing?

People think that Everything's okay.
Is that all you really want to hear?
Well...
I'm okay. I promise.
Happy now?

Even if inside of this little body of mine I'm crying,
vomiting out my filthy organs and still laughing at the same time because of this stupid pathetic self of mine.
Inside my mind there's madness raising glasses for my insanity.
Methodically it's destroying me, little by little.
It's eating my will to live continually.

But I'm Okay.
Isn't it hilarious?♥

This silent dying is just a slow way to have fun for a person who doesn't care anymore.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Fuck you and have a nice day.

Jotkut ihmiset vain ovat niin säälittäviä.


Tiedättekö, on olemassa ihmisiä ja niitä ihmisiä.
Usein ihmiset ovat vain ihmisiä, tuttuja tai tuntemattomia.
Sitten ovat ne ihmiset...
Ja niitä minä vihaan.



Tiedättehän sen sanonnan, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen? No, olen pyrkinyt toteuttamaan tätä sanontaa täysillä ja ennakkoluulottomasti (ja jotakuinkin myös onnistunutkin)... Mutta kuten tiedämme, yllätyksiltä ei voi välttyä koskaan, sillä kaikkihan eivät edes yritä.

Olen tottunut siihen, että yritän aina olla kohtelias, vaikka toisen naama ei miellyttäisikään. Olen tottunut siihen, että pyrin olemaan mahdollisimman ystävällinen ja miellyttävä persoona jokaista kohtaan, ja kunnioittamaan toisten näkökantoja ja mielipiteitä. Olen tottunut olemaan ihmisten kanssa, mutta valitettava tosiasia on että kaikki eivät vain siihen kykene.

Mitä helvettiä niiden päässä liikkuu? En jaksa käsittää ihmisiä, jotka tarkoituksella satuttavat, puhuvat paskaa, puukottavat selkään ja valehtelevat. En jaksa käsittää mikä antaa niille oikeuden siihen. En jaksa käsittää mikä järki on tarkoituksellisen kateuden ja kaunan kasvattamisessa. Onhan toki selvää, että ihmisluonto pyrkii automaattisesti olemaan parempi kuin toinen, mutta mikä helvetin järki on siinä että mennään ja lauotaan totaalista paskaa kirkkain silmin suoraan päin jonkun huonotuurisen henkilön naamaa?

Ei sitten mitään järkeä, ja uskokaa hyvällä, ei ole tarpeeksi hyvää syytä joka oikeuttaisi jonkun narsistisia luonteenpiirteitä omaavan kyrpänaamaisen idiootin marssimaan toisen eteen latelemaan merkityksetöntä paskaa.

Tiedän, oli sekavaa, mutta toivon että nyt ymmärrätte vihani niitä kohtaan.

Kiitos.

"Oh please, leave me alone, bitch."

tiistai 4. lokakuuta 2011

Creep.


Hän on täällä jälleen.
Tuo hämähäkinseiteillä tanssiva muusa.
Maalaa hiuksillaan taivaalle mustaa. Valkoista. Mustaa.
Mihin kätensä laskee, se iäksi jäätyy, palasiksi hajoittaa.
Huulensa yhteen tikatut, ei huuda, ei kilju.
Hiljaisuus.
Repaleinen kangas peittää norsunluun valkean synnin.
Höyhenen lailla leijaa, lumihiutaleita muistuttaa.
Hän on niin kaunis.
Puree, repii ja raapii, tuskaansa hiljaa tuudittaa.
Yksi kerrallaan putoavat sulat hänen siivistään, mustista.
Peilin palasia sataa, heijastaa kauneuttaan.
Silmät peitetyt, näkeminen on turhaa, sillä tunne ohjaa, ei maailmaa kaipaa.
Vain hän, ei muita.
Yksin hän.
Tuuli viiltää hänen kalpeita varpaitaan.
Liikkeet piirtyvät hyiseen ilmaan.
Heijastus kovertuu katsojan silmään.
Hän on kaunis ja voittamaton.
Hän tietää sen.
Hän tuntee sen...

Hän on väärässä.

~

"I don't care if it hurts
I want to have control
I want a perfect body
I want a perfect soul
I want you to notice when I'm not around
You're so fucking special
I wish I was special"

lauantai 1. lokakuuta 2011

The Piano Knows Something I Don't Know

Siitä on pitkä aika kun viimeksi tunsin näin.
Luulin todellakin päässeeni eroon tästä...


Ihminen voi olla yksin, joskus hän jopa tarvitsee sitä.
Yksilö tarvitsee omaa rauhaa, aikaa hengähtämiseen ilman häiriöitä tai turhia paineita muiden läsnäolosta.
Yksinollessa voi kuluttaa aikansa kuunnellen musiikkia, lukien kirjaa, maalaten... Tai ihan vain rentoutuen.
Usein kun ihminen tahtoo olla yksin, hän tahtoo olla yksin...

...ei yksinäinen.

Itse törmäsin siihen jälleen.
Yksinäisyyteen.
Sitä kai se teettää, kun ei tunne kykenevänsä sitoutumaan.
Sitä vain kavahtaa kosketusta ja lupauksia, joita "rakkaus", mitä se lieneekään, tuo tullessaan.
En tahdo rakastaa, mutta silti se on asia jota tahdon eniten.
Minä pelkään jäädä.
En tahtoisi pelätä...

Mutta en vain voi luvata.

Miksi ihmiset eivät ymmärrä sitä, etten voi luvata heille "ikuisuutta"?

Kyllä. Olen yksinäinen.
Ympärilläni on ihmisiä. Ihmisiä. Loputtomasti Ihmisiä.
Minulla on muutama todella läheinen ystävä, paljon kavereita ja tuttuja.
Minulla on rakastava perhe.

Mikä minussa siis on vikana?
No, näyttäisikö palapeli hyvältä ilman yhtä palasta? Ymmärtänette, että yhden palan puuttuminen ei ehkä 1000 pienen palasen palapelissä ole niin helposti huomattavissa ulospäin, mutta sen kokoaja.. Niin, kokoajaa se harmittaa. Hän on tehnyt ison työn kootessaan pienten palasten muodostamaa kuvaa ja viimeisen palan kohdalla huomaa, että jotain puuttuu...

Siltä minusta tuntuu.
Kun ihminen etsii, etsii, etsii...
Kun ihminen luulee saaneensa kaiken kasaan, koottuaan itseään kauan...
Kun ihminen huomaa, että jokin puuttuu...

Olen yksinäinen.
Olen ontto kuin pieni mustanpuhuva maatuska.

Jonka sisältä ei löydykään enää mitään...


Oh please dear Somebody...
Just give me a reason.