maanantai 24. joulukuuta 2012

С Рождеством!


On jälleen se aika vuodesta, kun on niin kylmä että helvettikin jäätyy, lapset piiloutuvat joulupukilta ja piparit palavat pohjaan.

On siis joulu.
Jokavuotinen murheenkryyni, valituksen ja stressin aikakausi.
Silti, joka vuosi, joka-ainoa meistä näkee edes vaivaa sen eteen.
Miksi tekisimme niin, jos emme sitä sen vertaa arvostaisi?

Kaupallinen joulu, valoja, ekstaasihuurujen omaista ostelua...
Kyllä, joulu on materialistinen, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta ihmiset usein unohtavat sen, että ne ovat usein joulun rakennuspalikoita.
Ne valot, punaiset verhot, kynttilät.
Joulun merkitys, rauha ja lähimmäisenrakkaus, kuitenkin jäävät usein materialistisen rakentelun jalkoihin, mikä on hyvin surullista.

Rehellisesti sanon, että tämä joulu on ensimmäinen pitkiin aikoihin, kun todella olen oikeasti osannut rauhoittua joulun viettoon, ollut hiljaa, rentoutunut...
Kaikesta materialistisestä hömpötyksestä huolimatta.
Minä rakastan kynttilöitä ja joulun punaista väriä, joulun tuoksuja.
Minulle ne ovat merkki joulusta, lupa rentoutua ja rauhoittua.

Joulun merkitys ei ole materia, vaan rauha maan päällä ja ihmisillä hyvä tahto, kaikkien välillä rakkaus ja kunnioitus.
Materian, erilaisten joulun merkkien, on kai vain tarkoitus merkitä joulun sanomaa, tarkoitusta.
Älkää siis unohtako sitä kaiken tohinan keskellä ja syytäkö rahaa asioihin, joilla ei ole kenellekään mitään merkitystä.


Ps, Kyllä, olin laiska ja julkaisin saman tekstin molemmissa blogeissa...
Hyvää joulua♥





sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Empty darkness, no songs of the birds around.

Parin kuukauden tauko takana.

Väsyttää.
Kohta on taas joulu, ulkona on kylmä.
Tuuli vinkuu ovien saranoissa, kuura sikiää silmäripsille.
Järvet ovat jo jäässä, joutsenet koputtavat keltanokillaan peilikuviaan.
"Kuka olet? Miksi olet siellä mustan veden sylissä etkä täällä auringon katseen alla?"
Pakkanen nipistää keuhkoja.
Sama olisi olla hengittämättä.

Rauha kaikilla ja ihmisillä hyvä tahto.
Sitä ei usko kukaan.
Materiaa, sokerihumalan sekoittamien lasten punertavat silmät.
Ahdistava määrä ääniä, velvollisuudet pakottavat ylös sängystä.
Ulos kylmään, jäiseen hämärään.

1257406-9-1354386675010_large

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ajatuksen virtaa


Mitä väliä sillä on, 
kuoleeko ihminen nuorena,
vanhana tai viisaana?
Sillä ideaalinen olotila lienee,
ettei ymmärtäisi mitään kun kuolema korjaa,
kuten lapsikaan ei ymmärrä syntyessään
mihin onkaan syntynyt.

(omakuva, ei kopiointia.)

Mutta jos minä kuolen nuorena,
kuolen onnellisena.
Mustetta käsissä,
Amor Vincit Omnia,
Kertokoot kansalle mikä on taistelemisen arvoista,
minkä vuoksi kenenkään ei pidä sotia,
joka kertoo mikä on tärkeää.
Rakasta ihmisyyttäsi,
rakasta ihmistä,
sinä ja minä,
olemme samanlaisia, erilaisia,
siksi kätellessä ei toista heti kai tapetakaan.
Inhimillisyys, se on hauska juttu.

Mikä on tärkeää, 
jää usein varjoon sen,
mikä on järkevää.
Tarttuaksesi siihen mitä tahdot,
on hylättävä kaikki oleellinen.
Pidä jalkasi kiinni taivaassa, 
kurkota kohti maata,
paina silmäsi kiinni, avaa sydämesi,
tuuli vie mukanaan kaiken mikä 
estää sinua elämästä.

Jos vain annat itsellesi luvan mennä.






maanantai 10. syyskuuta 2012

Eheydy tai yksin kuolet.

"Kuka tietää missä sinä olet?

En näe sinusta puolikastakaan
Ja mitä helvettiä on tuo olevinaan?
Tuo jatkuva toipumisprosessi
Koko elämähän on vain prosessi,
Koko elämähän on vain prosessi
Tämä elämä: myrkynvihreä, kusenkeltainen, mattamusta"

Joka kerta kun näen kasvoni peilistä, ajattelen kuinka säälittävä olen.
Minulla on kaikki, muttei mitään.
Ihmiset pitävät kiinni kylmenevästä kädestä, veri pakenee.
"Eheydy tai yksin kuolet", sanoo Stam1nan Puolikas Ihminen.

Ole ehjä, rakasta itseäsi, tai et voi rakastaa muitakaan.

5717703362_8bbced67e0_z_large

perjantai 20. heinäkuuta 2012

And otherwise....?

Haluaisitko mennä ajassa taaksepäin ja tehdä jotain toisella tavalla?
575968_266020126831334_1874491577_n_large

Niin, haluaisinko.
Usein sitä ajattelee että voi kun tuonkin voisi peruuttaa ja aijai kun tämänkin voisi tehdä vielä toisin...
Mitä sitten muuttaisin jos voisin?
Ehkäpä valitsisin toisin menestyksen ja hyvinvoinnin välillä.
Olen työnarkomaani, sen myönnän, sillä en kykene rentoutumaan tai unohtamaan velvollisuuksiani edes loma-aikana.
Normaalisti ihmisillä kun on jonkinlainen sisäinen hälytyskello, joka kertoo kun tulee hidastaa...
Minun kelloni kai on rikki.

Ylä-asteella se kai alkoi, kun tein koulunkäynnistä pakkomielteen, menestyksestä tavoitteen ja tulevaisuudesta tämän päivän.
Se en ollut minä.
Ei, se oli joku, joka voisin olla tulevaisuudessa; menestyvä ja ahkera, viisas ja puoleensavetävä.
Mutta kuten kaikki tarinat, tämäkin sisälsi karvaan opetuksen, näpäytyksen, muistutuksen todellisuudesta ja siitä, ettei mitään saa ilmaiseksi.
Vastineeksi kaikesta, koen antaneeni jo liikaa, niin aikaa, kuin palasia itsestänikin.
Terveydenhoitaja, soitto kotiin, lähete psykologille, tässä sitä ollaan?
Enkä kai ole oppinut yhtään mitään.
Olen yhä tässä, tarkkailen painoani kuin haukka, itken epäonnistuessani ja väsyessäni elämäni ei ole minkään arvoinen.
Kaikesta huolimatta kokemus kasvattaa, ja kuten sanoin, olen yhä tässä.

Mitä siis tekisin toisin?

Kuuntelisin ajoissa niitä ihmisiä, jotka todella yrittivät kertoa, ettei minulla ollut kaikki hyvin vaikka niin väitin.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

My Sanctuary.




Mieleni tekisi kirjoittaa, mutta olen hukassa.

Hukassa, väsynyt, pettynyt itseeni.

Lehdetkin taipuvat vesipisaroiden painosta.

Lasi särkyy osuessaan lattiaan.

Taivas itkee, minäkin.



Väsynyt pitämään leukansa koholla, kasvonsa kohti taivasta.


"Olet kuin pieni lintu joka laulaa kauniisti."

Tuntuu kuin kaikki hajoaisí, kaikkoaisi käsistäni.


Kuten meri kiveä, maailma hioo minut olemattomiin.

Taivas laulaa sadelaulua, olen hiljaa ja tuijotan harmauteen, katse kohti maata.





keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kuulumisia!

Hei kaikki lukijaiseni♥

On ollut ihan hirveä kiire (mikä ei ole mikään selitys!!), enkä ole jaksanu tai ehtinyt päivitellä täällä kovinkaan mahtavalla tahdilla...

Kouluakouluakoulua, selkä- ja polvivammaa ja stressaamista, sitä on minun kevääseeni kuulunut..
Onneksi minulla on ihania pieniä piristäviä olentoja ympärilläni, siitä kiitos Villelle ja ehdottomasti muille ystäville♥

Ja sitten pahoitteluna tästä kaikesta pahasta mitä olen teille tehnyt, pyydän teitä, arvoisat lukijat, 
ESITTÄMÄÄN MINULLE KYSYMYKSIÄ!
vastaan 100%.

Ei minulla muuta.
Näkyillään!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Hyvää äitienpäivää äiti!♥


Eli, kirjoitin sunnuntaina äitille äitienpäivälahjan mukaan tällaisen pienen kirjeen ja ajattelin sitten myös jakaa sen teidän ja äitienne kanssa!♥ :3

--------------------------------------------------


Tumblr_m3wop8yedo1qbgu2qo1_500_large


Ensimmäisenä, kun lapsi avaa silmänsä, tämä näkee äitinsä kasvot. 
Vaikka näkökenttä on sumea, voi tuo pienen pieni ihmisolento nähdä kaiken sen valon keskellä naisen, joka on kantanut tätä sydämensä alla yhdeksän kuukautta.
Äidin ääni rauhoittaa lasta, sillä juuri se ääni on ollut tuttu lapselle jo pitkään ennen tämän syntymää. Lapsi muistaa sen, miltä äiti näyttää, tuoksuu, miltä äidin kädet tuntuvat…
Vastasyntyneelle lapselle äiti tarkoittaa suojaa ja turvaa, sillä koko tämän elämä riippuu juuri äidiksi kutsutun naisen olemassaolosta. 

Ja jos äiti vain on läsnä, lapsi on onnellinen.



Pienet jalat sipsuttavat pitkin pihanurmea. Aurinko paistaa taaperoisen kasvoille lämpimästi tämän juostessa, välillä kaatuessa pehmeästi maahan. Äiti hymyilee, katsoo hieman kauempaa ja välillä auttaa pienen lapsen ylös nurmelta hellästi. Lapsi tarttuu äidin käteen, nauraa aurinkoisesti suulla, josta loistavat pienet valkoiset etuhampaat. Lapselle äiti on kaikki, sillä Äiti on hauskin, viisain, kaunein ja osaavin ihminen koko maailmassa! Äiti tekee parhaat lihapullat, ostaa hienoimmat vaatteet ja lukee parhaat sadut iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Edes isä ei osaa kokata, imuroida ja kammata lapsen hiuksia samaan aikaan!
Lapselle äiti on esikuva ja ensimmäinen aito rakkauden kohde.

Äiti kohentaa pienen koululaisen repun asentoa ja kysyy: ”jännittääkö?” Pieni ekaluokkalainen pudistaa päätään, vaikka todellisuudessa jännitys on hirmuinen! Äiti hymyilee ja pörröttää lapsen hiuksia avaten kodin ulko-oven. Maailma tuntuu avartuvan pienen lapsen silmissä ja tämä tarttuu äidin käteen vielä viimeisen kerran koulun etuovella. Pienet huulet mutristuvat ja lapsi kysyy: ”Äiti tulethan sinä minua vastaan?”
Äiti hymyilee (äidin hymy on lempeä ja kaunis kuten suojelusenkelillä!) ja vastaa: ”Tottakai minä tulen!”
Lapsi vilkaisee viimeisen kerran äitiä ennen kuin astuu sisään koulurakennukseen.
Äiti on aina tukena.



Huuto kaikuu talossa. Äiti on taas kieltänyt nuorta lähtemästä kavereiden kanssa ulos illalla. Nuoren mielestä äiti on vain täysin ymmärtämätön kalkkis, joka tahtoo vain kieltää kaiken hauskan. ”Eikö äiti luota minuun? Pitääkö äiti minua ihan hölmönä? Eikö äiti rakasta minua?”, miettii nuori huoneessaan riidan jälkeen. Nuori ei ymmärrä, miksi äiti asettaa rajoja, vaikka todellisuudessa äiti omine äidinvaistoineen vain pyrkii suojelemaan lastaan kaikelta pahalta. Äiti pelkää, suuttuu, pettyy ja suree kuten kaikki muutkin. Äitikin on ihminen, mitä nuori ei aina ymmärrä. Kuitenkin äidin asettamat rajat ovat äidinrakkautta puhtaimmillaan: halua suojella ja taata lapselle hyvä tulevaisuus.



Huone on täynnä pahvilaatikoita, sänky raahattu jo muuttoautoon. On tullut aika jättää hyvästit näille huoneille, tälle talolle ja sen pihakiveyksille. Jokainen linnunpoikanen lentää joskus ulos pesästä, niin myös ihmisillä. Kun on tullut lapsen aika alkaa rakentaa omaa elämää uudessa ympäristössä, omassa asunnossa, jossain kaukana kotoa, alkaa todella miettiä lapsuuttaan ja kaikkia niitä muistoja, joita on mukaansa kerännyt. Jokainen miettii varmasti jossain vaiheessa elämäänsä, että vastasiko oikeastaan koskaan vanhempiensa odotuksia: Oliko oikeastaan koskaan äidin järkkymättömän tuen arvoinen. Silloin vain muistaa kaikki ne hetket: äidin onnellinen hymy sairaalassa, kun lapsi avasi silmänsä. Äidin pehmeät ja vahvat kädet, kun kompastuit liukaalla nurmikolla. Äidin rohkaisevat sanat ensimmäisenä koulupäivänä… Ja ennen kaikkea sen, kuinka paljon äiti onkaan lastaan tukenut ja opastanut. Kun lähdön hetki koittaa ja koti jää taakse, säilyvät äidin neuvot ja opetukset ikuisesti lapsen mielessä.



Yhdeksän kuukautta Äiti kantaa lähellä sydäntään pientä olentoa, joka syntyessään tulee rakastamaan tätä yhtä pyyteettömästi kuin Äiti pienokaista. Äiti rakastaa lastaan, hoitaa, ruokkii ja tekee valtavasti töitä lapsensa eteen. 
Ja mielestäni se jos mikä on kiitoksen arvoista.



Kirjoitin tämän, sillä tahdon kiittää sinua, Äiti. 
Tahdon kiittää sinua kaikesta, mitä olet koskaan eteeni tehnyt. Näiden 17 vuoden aikana olet tukenut ja rakastanut minua, vaikken ehkä olekaan välillä käyttäytynyt sen kaiken arvoisesti. Olet auttanut minua kulkemaan eteenpäin ja sanonut ”hidasta vähän”, kun olen sitä tarvinnut.
Vaikka joskus kiukuttelen tai tiuskin, tahdon nyt sanoa että todella rakastan sinua ja että olen kiitollinen siitä kaikesta, minkä olet eteeni tehnyt.



Kiitos rakas Äiti, olet minulle niin kovin tärkeä.
Hyvää Äitienpäivää 13.5.2012



torstai 10. toukokuuta 2012

Uusi banneripaska

Joo, eli uusi kuvahan tuolla on.... varustettuna omalla naamalla -,-''

mutta anygays, antakaa silmienne toki levätä huonolaatuisissa pikkukuvissa....

Itku tulee tuon kanssa♥

Future? Never heard of it...


Mitä minusta tulee isona? 

Tumblr_m0ber563ii1r2sanzo1_500_large


 Kaikki varmaankin muistamme lapsuudestaan ne ajat kun mietimme innokkaasti mitä meistä tulisi isona. Kaikista meistä oli varmasti tulossa jossain vaiheessa lääkäreitä, poliiseja, palomiehiä, NHL-jääkiekkoilijoita, kampaajia tai kassaneitejä...

Lapsuudessa asia ei kuitenkaan ollut aivan niin ajankohtainen.
Lapsuudessa ajatus ammatista ja koulutuksesta tuntuu etäiseltä, täysin isojen ihmisten hommalta! Kuitenkin, viimeaikoina olen miettinyt juuri samaa asiaa...

Mitä minusta tulee isona?
Pahin pelkohan usein on, ettei minusta tule mitään ei stten alkuunkaan, tai että tuottaisin valinnoillani pettymyksen muille.
Mutta totuushan oikeastaan on se, että kysymys on minusta ja omasta tulevaisuudestani, johon voin vaikuttaa positiivisesti vain tekemällä itseäni miellyttäviä valintoja.

 Mitä minä tahdon, sitä mietin usein.
 En tahdo olla lääkäri, en poliisi, enkä lakimies.
En tahdo opettajaksi ala-asteelle, en papiksi enkä jalkapalloilijaksi.
Minun ystävistäni tulee muusikoita, taiteilijoita, ihmisiä ja eläimiä hoitavia lääkäreitä, upseereita ja bussikuskeja.

Mutta mitä minusta tulee?
Kaikki nämä vuodet olen opiskellut tullakseni sellaiseksi ihmiseksi, jota arvostan. 
Muistan tavoitelleeni ammattia, josta saatava palkka rittäisi elättämään minut paremmin kuin hyvin.
Halusin olla jotain merkittävää...

Nyt huomaan, että ehkäpä kirjat ja pänttääminen eivät olleetkaan minua varten.
Väsyttää niin perkeleesti.


...Mutta minun haveenani olisi saada luoda ja ylläpitää jotain kaunista!
Tahtoisin olla valokuvaaja, muusikko, taidemaalari tai....

Kukkakauppias.


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Such a nice cup of tea.

Vanhat, kuluneen näköiset keittiökaapit narahtavat auetessaan. 
Ojennan käteni ylähyllylle, sormeni osuvat vain kasaan pölyä. 
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi teepussit täytyy asettaa jonnekin käsieni ulottumattomiin.
Vahvat käsivartesi kurottautuvat ylitseni ja nostavat pölyn seasta minulle värikkään kartonkisen laatikon.
”Pitänee siivota piakkoin”, sanoin sipaistessani pölyä herra Thomas Twiningsin elämäntyön pintakerrokselta.
Vedenkeitin napsahtaa.
  
 ”Ulkona sataa”, sanot ja upotat pussin mustaa teetä mukiin, jonka reunoja koristavat klassiset säveltäjät. Muistelinkin, ettet pidä Earl Greystä, etkä siitä kauniin punaisesta teelaadusta, jonka nimeä en koskaan vain saa mieleeni.
Välillä ropina yltyy jyrinäksi tyyntyen lopulta vain hiljaiseksi kohinaksi varataivaamme kannella.
Keittiön lattialla on aivan hiljaista ja kiiltelevistä kangassuikaleista kudottu matto heijastaa haikeasti liesituulettimen keinotekoisen auringon valoa.
”Minulla on kylmä.”

Silität värikkään, raidallisen neulepaitani hihaa.Teelusikallinen hunajaa ei koskaan riitä makeuttamaan kupillista persialaista teetä.Mietin, olenko koskaan kertonut sinulle, kuinka kauniilta näytät aamuisin, ja pujotan sormeni vaivihkaa omiesi lomaan.Keittiön lattia on viileä, etsin lämpöä tummanharmaan kankaan suojista.

Kello laulaa iänikuista, monotonista lauluaan seinällä, korkeuksissa, kaukana meistä.”It’s hard to say you love someone and it’s hard to say you don’t”, laulaa mies hienoisen karkealla skottiaksentillaan. Aika on pysähtynyt ja kynttilät palavat hiljalleen loppuun, samalla kun siemaisen viimeisen tilkan teetä taivaansinisen posliinikupin pohjalta.Yö laskeutuu sisään sälekaihtimien väleistä.En sano mitään, minun ei tarvitse. Et sano mitään, sillä joskus teot ovat tärkeämpiä kuin sanat.


Aamulla keittiössä tuoksuu yhä lämmin sekoitus vihreää sitruunateetä ja mustaa Liptonia.



27514247693319747_uwlkwwnf_f_large

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Rakastan, Rakastan, Rakastan sua.

...Uskothan uskothan uskothan mua?

Kengänpohjat loiskuvat vasten kevätauringon lämmittämää, loskaista asfalttia.
Sinä hymyilet, hymyilen takaisin ja sinun kätesi tuntuu lämpimältä omassani.
Sinulla on todella kauniin väriset ja rehelliset silmät.
Auringon valo kutittaa poskia.

Huuleni vasten omiasi, levottomat käteni hiuksiesi seassa.
En ole koskaan aiemmin käsittänyt, kuinka kaunis ihminen voikaan oikeasti olla.
Kuinka sydän onkin puhdas, rehellinen ja hellä...
Kuinka pienet asiat maalaavat kasvoille hymyn ja onnen ihmismieleen.

Puristan paitasi helmoja nyrkkeihini ja silität hiuksiani kyynelten valuessa poskillani.
Olen väsynyt ja voimaton, kykenemätön kannattelemaan omaa taakkaani.
Kuiskaat korvaani: "Kaikilla on näitä päiviä, huominen on jo parempi."
Hymyilet ja vaikka käännän kasvoni pois, et lähde luotani.

Istut vain siinä, pidät kädestäni kiinni.

Avaan silmäni, karistan unen muruset kasvoiltani.
Kosketan paljasta selkääsi ja hymyillen kiedon käteni lämpimän kehosi ympärille.
Hengitän vasten ihoasi, sydämesi sykkii samaan tahtiin omani kanssa.
Hiuksesi ovat aamuisen pehmeät, suutelen poskeasi ja vajoan jälleen vierelläsi uneen.


Tahdon oranssinpunaiset ja pitkät hiukset.
Tahdon sellaisen työn, johon voin aamuisin pyöräillä unisen kaupungin halki.
Tahdon kerrostaloasunnon, jonka parvekkeella voin kasvattaa ruukuissa porkkanoita.
Tahdon meille yhteisen kahvipöydän, jonka ääressä saan yhdessä juoda kanssasi aamukahvia.
Tahdon kanssasi yhteisen makuuhuoneen, jonka salassa voin kietoutua syliisi ja nukahtaa vierellesi.
En kaipaa valtaa, en rahaa, en vaurautta, kaikki mitä tahdon...

...voin tiivistää sanaan Sinä.


Tumblr_m2dt6089hf1qizwhto1_500_large 

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Thank ye, my dear!


Ohhoh, sain tällaisen tunnustuksen huomionarvottomalle blogilleni...

KIITOS IHANA RAKAS  PIKAKAHVI♥



Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu",
mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia.
Liebster palkinnon ajatuksena on saada
huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.


 Tunnustuksen säännöt: 
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.

2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja
 halutessasi kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon
antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!

Ja tässä tulevat suosikkini!

From the heaven of my heart

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Live or die trying.

Sitä usein miettii, mikä on elämän tarkoitus.

Tumblr_ly4wudalwk1qc4nmjo1_250_large

Ihminen on luotu etsimään taukoamatta elämälleen oikeutusta, merkitystä ja syytä.
Ihminen pyrkii teoillaan ja valinnoillaan tekemään elämästään arvokasta, todistaakseen ansaitsevansa sen.
Ihminen tavoittelee elämää, jonka he kokevat elämisen arvoiseksi.

Mietin usein, mikä on elämän tarkoitus.
Elämä, jolla ei ole päämäärää, on merkityksetön.
Mutta kaikilla elämillä on päämäärä.
Kuolema.
Eli mikään elämä ei siis kai ole merkityksetön?

Mutta ennen sitä on elettävä niin, ettei kadu mitään tuntiessaan viimeisen hengenvetonsa.
Täytyy toivoa ja rakastaa, uskoa siihen että tahtoo elää.
Uskoa siihen että elää ainoansa täysillä.
Elää sen kuten tahtoo.
Elää.

Niin, sitä kun vain aina muistaisi tehdä niin..
Elää nimittäin.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Eräänä päivänä, kirjoitin tän yksinkertaisen laulun.


Aivan ensimmäiseksi anteeksi tämä pitkä päivitystauko... 
Tuntuu vain kuin ei oikein olisi mitään kerrottavaa.
Nekin pienet inspiraation säikeet jotka saan, valuvat hukkaan sillä en vain kykene saamaan tunteita sanoiksi...

Lupaan parantaa tapani.


Mutta niin, päivän aiheeseen:
Käväisinpä tuossa Juha Tapion konsertissa.



Olen tunnetusti yksi niistä, jotka eivät pidä suomi -musiikista (siis pääasiassa suomenkielisestä) juuri nimeksikään.
Tästä syystä moni kaveri ihmettelikin ääneen että mitä ihmettä juuri minä teen Juha Tapion keikalla perjantai-iltana äidin, tädin, serkun ja tädin miehen sisaren kanssa.
No, syy löytynee siitä että Juha Tapio on yksi niistä harvoista suomalaisista artisteista, joita pidän mainitsemisen arvoisina.

Ensinnäkin, en ole ikinä koskaan törmännyt artistiin, jonka sanoitukset olisivat yhtä ihmisläheisiä, lämpimiä, unelmoivia ja samaan aikaan myös realistisia kuvauksia ihan tavallisesta arjesta.
Suuret tunteet esitetään hiomatta niistä särmää pois puhumattakaan siitä kuinka upeasti Juha tulkitsee sävellys- ja sanoitustyönsä.
Kaikenkaikkiaan Kajaanin keikka ei luultavasti jättänyt ketään kylmäksi. 

Keikka oli loistava, ei sitä oikein muuten voi kuvata.
Suosittelen kaikille, mikäli Juha keikkailee lähistöllä, että piipahdatte konsertissa.
Saatatte yllättyä.♥


sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Londonnnn♥

Hei vaan kaikki!

Eli, vietin tuossa vajaat neljä päivää Iso-Britanniassa, Lontoossa.
Matkustin ensimmäistä kertaa Tuomon, Eetun ja  Essin kanssa ilman huoltajia tai mitään ohjausta, joten kaikenkaikkiaan jo lähtökohdat olivat erityisen jännittäviä... :D

Lopulta reissu meni ihan hyvin, mikäli ei oteta huomioon sitä että jouduin Gatwickin lentokentälle mentäessä hieman valehtelemaan luvista päästäkseni maahan, sitä että Tuomo oli merkannut ensimmäisenä iltana hostellimme sijainnin väärään paikkaan kartalla minkä vuoksi kiersimme kilometrin jos toisenkin ylimääräistä, ja sitä että syöminen oli niin peevelin kallista.

Hostelli oli yllättävän hyvä vihreine lakanoineen ja mukavine asiakaspalveluineen, kiitos siitä. (Ihan vain suositellakseni tässä linkkiä paikasta: YHA Youth Hostel London, Earl's Court)
Aluksi olimme myös hieman epäuskoisia sen suhteen kykenisimmekö kulkemaan iki-ihanan London Undergroundin voimin, mutta epäilykset haihtuivat kun huomasimme sen olevan helpompaa kuin Sonkajärvi-Iisalmi välin kulkeminen bussilla.........
Säätkin suosivat, mikäli ei oteta huomioon keskiviikon vesisadetta ja lämpötila oli hyvinkin yli +5 astetta jatkuvasti.

Mutta kumminkin, aikamme kulutimme shoppaillen, syöden pikaruokaa ja eksyillen pitkin Lontoon katuja. Kävimme toki katsastamassa Big Benin, Piccadilly Circuksen, Oxford Streetin tarjonnan, King's Crossin, London Tombsin, sekä British Museumin siinä ohimennen. Parhaiten tuttavuutta teimme kuitenkin Earl's Courtin Subway -pikaruokaravintolan myyjien kanssa (kiitos heille aamu- väli- ja iltapaloista siis- eiku)...


Kumminkin, Paluumatka olikin sitten odottelua.
Odottelua.
Odottelua....
Aamu alkoi noin 8:30 Iso-Britannian aikaa, siinä sitten hengailtiin ja syötiin kunnes 12 aikoihin luovutimme huoneen ja lähdimme metrolla kohti Westminsterin asemaan ja kohdettamme Big Beniä kera muutaman perkeleen painavan matkalaukun. The Parliament Housesilta suunnistimme Victorian rautatieasemalle, josta hommasimme itsellemme junaliput Gatwickin lentokentälle. Lentokentällä olimme jo noin neljä tuntiaennen koneen lähtöä, mikä siis tarkoitti odottelua.
Päästyämme lopulta ilmaan, lensimme kolmisen tuntia ja päädyttyämme sitten Helsinki-Vantaale, oli edessäme lisää odottelua: edessämme oli siis rattoisa 23:00-6:20 aika Helsinki-Vantaan lentokentällä♥
Sieltä selvisimme aamusella hyvin nukkumattoman yön jälkeen rautatieasemalle, josta alkoi kuuden tunnin junamatka kotiin.

Ai olinko väsynyt?
Lopputulos oli 36 tuntia putkeen hereillä.
Väsytti perkeleesti.

Mutta anygays, tässä hieman kuvasia:




















Otin tosi vähän onnistuneita kuvia eikä nuokaan kaikki onnistunut...

Mutta reissu onnistui.

OLI IHAN LOISTAVAA KIITOS HOMOSENI♥

Seuraavaa vain odotellessa...



maanantai 5. maaliskuuta 2012

Haaapppy biiiirthdaaay tooo meeee.

Vuosi vuodelta, 

päivä kerrallaan kulkee,

tie kivinen tuo.

Aurinko kiertää kehää,

uusi aamu saa koittaa.

Nyt olisi jälleen yksi elinvuosi pulkassa.

Täyteen kilahti kai...



 17 vuotta.



Jotenkin kamalaa. Tuntuu kuin olisi ollut pieni lapsi vasta ihan pikkuisen aikaa sitten.

Välillä toivoo ettei koskaan kasvaisi aikuiseksi.

Tuntuu kuin ei tahtoisi ottaa vastaan sitä valtavaa vastuuta...
melkein sanoisin että pelottaa...
Tumblr_lzc7biasub1r1bbfqo1_500_large 

Mutta asiasta kuulumisiin.
Perjantaina siis oli oikea syntymäpäivä, jonka vietin kotosalla.
Tuomo -rakas käväisi päivällä teellä ja sitten loppuillan vietin Villen kanssa katsellen Nightwishin End of an Era -DVD:tä.

Lauantaina kylässä käväisivät Tuire, Kassu ja Eetu. Eetu oli leiponut miulle lahjaksi pätkis -juustokakun♥ Ja loppu ilta meni sitten kun lähdettiin saattamaan Kassua ja käväistiin sitten Anadolissa kebaballa siinä vähän ennen kymmentä. Ei valittamista.

Sunnuntai meni Villen kanssa surkeita lastenohjelmia kattellessa ja sohvan nurkassa makoillessa. 
Sitte ihan vaa romantiikkaa ylläpitääksemme katottiin jotain ohjelmaa maailman tappavimmista eläimistä. 
Söpöä, eikös?

Kaikenkaikkiaan synttärit oli ihan ok. Ei mitään sen ihmeellisempää tapahtunut eikä ois oikeestaan tarvinnukaan, olen täysin tyytyväinen tähän rauhalliseen menoon siihen nähden että satuin joistakin syistä olemaan onnellinen. Onnellisuus kun on usein suhteellinen käsite... 
Mutta nyt, tunsin itseni oikeasti onnelliseksi.

Kiitokset kaikille muistaneille!♥
405862_343180579049198_287867574580499_1082003_1857427344_n_large 

Ja sitten synttäreiden kunniaksi haaste by Pikakahvi.

Kerro mitkä viisi asiaa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa.  

1. Ihan ensimmäisenä matkustelisin niin paljon kuin ikinä ehtisin....
2. Ostaisin paljon CD -levyjä kaikenlaisilta artisteilta!
3. Ehdottomasti rahaa hyväntekeväisyyteen.
4. Kustantaisin asumiseni ja elämiseni jne..


5.Ostaisin sitä pirun kallista fazerin suklaata.



Okei, olin aika vaatimaton... en oikeasti tiedä mitä tekisin niin saatanallisella määrällä rahaa... no, kait sitä silloin tietäisi.


anygays minä haastan:




Okei, elikkäs ottakaatten haaste vastaan, jookos kookos kultaseni?♥

Lähden tästä nyt ihan kunnialla pois, herätys olisi noin kolmen tunnin päästä.
Määränpäänä Lontoo.

PPS. MUOTOILU VAMMAA, ÄLKÄÄ VÄLITTÄKÖ EN JAKSA KORJATA MOI.


torstai 1. maaliskuuta 2012

What are words.


"Ehkä sinä olet masentunut...."



Tumblr_lu2emn0atr1r0urruo1_500_large

Painoin kasvot käsiini, en kyennyt katsomaan sinua silmiin.
Ansaitset parempaa. Ansaitset jotain täydellisempää ja paljon kauniimpa.
Minä olen rikki, ei minusta ole elämään sinun rinnallasi.
Ei minusta ole elämään.


Minä pelkään tulevaisutta, menneisyyttä ja nykyhetkeä.
Minä pelkään eilistä, huomista, jokaista tuntia ja minuuttia.
Tai siltä minusta tuntuu, enhän toki aina tunne näin.
Ahdistun koska en oikeastaan tiedä miksi ahdistun.
Välillä kuitenkin tulee se tunne kun ei vain tunne kykenevänsä mihinkään, sillä hengittäminen sattuu ahdistuksen puristaessa keuhkoja hiljalleen kasaan ja sydän lyö tyhjää.
Tuntuu kuin joku yksinkertaisesti yrittäisi tietentahtoen estää sinua elämästä.
Joku tai jokin kertoo sinulle mitä sinun tulee tehdä.
Se sanoo: "luovuta".

Ei kukaan oikeasti tahdo luovuttaa.
En minä tahdo luovuttaa.

Mutta eilen luulin tahtovani.

En vain aina jaksa uskoa että elämällä on tarkoitus.
Ymmärrän kun sanot, että maailma ei ehkä olekaan niin kamala paikka kuin luulen.
Minä tiedän sen, mutten jaksa uskoa.
En aina.

Kuitenkin, vaikka itkin, puristin käteni nyrkkiin ja löin vasten puista seinäpaneelia, raaputin hakaneulalla ja purin ihoa käsivarrestani olen yhä tässä.
Vaikka elämä tuntui merkityksettömältä, toivottomalta, tuskalliseslta ja inhottavalta, istun yhä tässä ja kerron kuinka inhosinkaan eilistä.
Eilen tahdoin kuolla. 

Mutta kaikesta huolimatta....
Eilenillalla minä selvisin voittajana.
Eilen minä en luovuttanut.

Minua otettiin kädestä, halattiin, suljettiin syliin, pois maailman virrasta.
Minua katsottiin silmiin kun itkin, minua ei pelätty.
Ensimmäistä kertaa minä oikeasti tunsin kuinka en näyttänyt jonkun silmissä ällöttävältä, rikkinäiseltä ihmisrauniolta; mielenvikaiselta nuorelta naiselta, vuodattaessani katkeria kyyneleitä elämän merkityksettömyydestä minun mielessäni.
Minulle sanottiin "Minä autan, minä tuen, minä ymmärrän. Etkä sinä ole mielenvikainen."
Ja itkin lisää.
Sillä hetkellä minä en osannut ymmärtää sitä.
Nyt ymmärrän.


Ja tajuan sanoa kiitos, rakastan sinua.

"Sitä tahtoo vain heitellä lasiesineitä vain kerätäkseen palaset ja huomatakseen että ei ehkä itse olekaan niin rikki kuin kuvittelee. Sitä omistaa vielä paikallaan olevat raajat, silmät, korvat, suun... ja sydämen joka pumppaa jotain veren tapaista. 

Kai siitäkin voi olla onnellinen."



Olen hengissä, tahdon elää.
Kiitos.


perjantai 24. helmikuuta 2012

Knock Knock. Who's there?

Hyvää päivää, lienee tilannekatsauksen eli vähemmän syvällisen pohdiskelun aika!

Elikkäs, arvoisat kansalaiset, tänään 24.2.2012 minä ihan ensimmäiseksi totean että on erään minulle infernaalisen tärkeän henkilön syntymäpäivä. (itseasiassa kahden, onnea ronskullekin♥) mutta ei siitä sen enempää. Onnea Rakas♥

Anygays, palatakseni kuulumisiin.
Kiirettä on pitänyt ja blogin päivittely jäätää välillä hyvinkin pahasti mutta älkäämme antako sen häiritä! Edellisestä jaksosta kuitenkin suhteellisen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa selvinneenä totean että on hyvä aloittaa seuraava ja mahdollisesti myös kiristää päivitystahtia. Ehkä. :3

Toisena asiana: Minulla on ensi viikolla synttärit....
Aika karmivaa, sillä siinä vaiheessa syntymästäni on kulunut 17 vuotta. Voitteko kuvitella? SEITSEMÄNTOISTA VUOTTA JA TUNTUU KUIN VIELÄ EILEN OLISIN OLLUT VIELÄ VIISI JA LEIKKINYT HIEKKALAATIKOLLA JA REPINYT MUMMIN KUKKAPENKKEJÄ?!
Pelottavaa kerrassaan.... Mutta siitäkin kriisiä pääsee pakoon, sillä 5.-8.3. olisi tarkoitus sitten vietellä Lontoossa hyvässä seurassa harrastaen hostellimajoittumista ja elämysmatkailua!♥

U88mpx3xy6mv7nz8giunzanripyzebsv_large

Kolmantena asiana haluan mainita sen että äsken kävi aika kumma juttu... Iskä tuli vaa mun luo ja sano "Myy mulle tuo sun kamera." Katoin äijää ihan pöljänä ja kysyin että no miks ihmeessä ja herra vaan totesi että tarttee kunnon kameran. No, tulimme siihen lopputulokseen että iskä ottaa tuon 500D kameran (alias Ivanin.... hyvästi pikkuinen...) ja minä hommaan paremman mikä siis tarkoittaa että toivon mukaan piakkoin Rajala Pro Shop lähettää minulle upouuden Canon 60D kameran ft. 17-85IS kittiobjektiivi.♥


Mitäs muuta.... Väsyttää niin perkeleesti. Tuntuu että työ ei koska lopu vaikka kuinka tekis jotain koko ajan. Masentaa vähäsen aina välillä kun ei ole mitenkään kamalan vakaa tämä mielenterveys... Mutta eiköhän tämä tästä, tomorrow will be better! Kaikesta huolimatta olen ehkä ollut onnellisempi kuin koskaan... Siitä kiitos kuuluu minun ihanille ystävilleni ja Villelle, jotka vaan jaksatte katsoa naamaani aamusta iltaan ettekä edes valita! Hulluja olette, mutta rakastan teitä... ♥

Vielä pienenä lisäyksenä että en kadu. En todellakaan kadu sitä että valitsin ehkäpä hieman ilkeässä tilanteessa juuri näin... En tarvitse kenenkään lupaa rakastamiseen.

Kiitos jälleen kun pysähdyitte tänne.

Ja hyvää päivänjatkoa!♥

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

I woke up tired of life.


Välillä ei vain jaksa.

1h_large 

On päiviä jolloin makaan sängylläni ja tuijotan lasin läpi maailmaa.
Lakaisen katseellani harmaavalkeaa taivasta.
Missään ei ole mitään järkeä.

Välillä on päiviä jolloin tuo harmaa muuttuu mustaksi.
Kuivaan silmäkulmiani ja toistan päässäni vanhaa tuttua mantraa elämän turhuudesta.
"Tahdon kuolla, tahdon kuolla, tahdon kuolla."

Minulla on päiviä, jolloin vihaan itseäni enemmän kuin tahtoisin.
Välillä ei vain jaksa, niin se on.
En minä aina ole tällainen.

Joskus vain tulee niitä päiviä, kun mikään ei riitä.

"Se tuntuu kamalalta, tuntea näin.
En tahdo ajatella, pää vain on täynnä vääränlaisia ajatuksia.Minua ahdistaa suuresti kuunnella itseäni, päässäni olevia ajatuksia.
Mutta nämä eivät ole minun ajatuksiani, ne ovat jonkun muun.
En tiedä kenen, mutta en itse tahtoisi tuntea tai ajatella näin.
Se on joku muu.
Se en ole minä.
Apua."

tiistai 14. helmikuuta 2012

Happy Valentine's Day!♥

 

Jep, on jälleen ystävänpäivä!

Kaikkihan me tiedämme, että oikeastaan tämä päivä on pyhitetty rakastavaisille, mutta miksi ihmeessä nimi meilläpäin on sitten ystävänpäivä?

No, minun mielestäni ihmiset muistavat ystäviään aivan liian vähän.
Usein kuulee sanottavan ystävänpäivän aikoihin kuinka ihmiset "muistavat ystäviään joka päivä" ja kunka "tällaista päivää ei tarvitse mihinkään".
En nyt sanoisi niinkään....

Kuinka moni oikeasti muistaa kertoa ystävilleen, kuinka paljon heistä välittää?
Kuinka moni sanoo "kiitos kun olet olemassa"?
Kuinka moni uskaltaa myöntää tarvitsevansa ystäviään?
Kuinka moni yleensäkään viitsii?

Ystävät eivät ole itsestäänselvyys.
Mikään ei ole itsestäänselvää, eikä mitään ole jos ei tee mitään sen eteen että olisi.
Ystävät eivät ole vain ihmisiä ympärilläsi, he ovat osa sinua.

Ihminen tarvitsee ystäviä.
Jokainen tarvitsee henkilön, johon tuntee voivansa luottaa ja jonka kanssa jakaa elämäänsä.
Ystävyys on rakkautta, eikä rakkauskaan aina ole täydellistä, mutta rakkaus on sitä että hyväksyy toisen virheineen.
Ystävyys on sitä, että molemmat kelpaavat toisilleen juuri sellaisina kuin ovat.


Entäpä jos huomenna halaisitkin ystävääsi ilman sen suurempaa syytä?
Entä jos sanoisit hänelle "kiitos" tai "olet tärkeä"?
Pieni hymy, muutama sana, hieman rakkautta...

Niin, miksipä ystävänpäiviä ei voisi olla 365 vuodessa?



Ps. Kiitos rakkaille ystävilleni. Olette olleet tukena, piristäneet, jakaneet ilot ja surut, kuunnelleet kun minulla on ollut vaikeaa, puhuneet katossa kävelevistä vuohista, syöneet jäätelöä Kuopion torilla, matkustaneet, ostellut poikien vaatteita, istuneet Bournemouthin puistossa syömässä tesco-hedelmiä....
Olette olleet lähellä.
Kiitos.
Rakastan teitä.