keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kuulumisia!

Hei kaikki lukijaiseni♥

On ollut ihan hirveä kiire (mikä ei ole mikään selitys!!), enkä ole jaksanu tai ehtinyt päivitellä täällä kovinkaan mahtavalla tahdilla...

Kouluakouluakoulua, selkä- ja polvivammaa ja stressaamista, sitä on minun kevääseeni kuulunut..
Onneksi minulla on ihania pieniä piristäviä olentoja ympärilläni, siitä kiitos Villelle ja ehdottomasti muille ystäville♥

Ja sitten pahoitteluna tästä kaikesta pahasta mitä olen teille tehnyt, pyydän teitä, arvoisat lukijat, 
ESITTÄMÄÄN MINULLE KYSYMYKSIÄ!
vastaan 100%.

Ei minulla muuta.
Näkyillään!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Hyvää äitienpäivää äiti!♥


Eli, kirjoitin sunnuntaina äitille äitienpäivälahjan mukaan tällaisen pienen kirjeen ja ajattelin sitten myös jakaa sen teidän ja äitienne kanssa!♥ :3

--------------------------------------------------


Tumblr_m3wop8yedo1qbgu2qo1_500_large


Ensimmäisenä, kun lapsi avaa silmänsä, tämä näkee äitinsä kasvot. 
Vaikka näkökenttä on sumea, voi tuo pienen pieni ihmisolento nähdä kaiken sen valon keskellä naisen, joka on kantanut tätä sydämensä alla yhdeksän kuukautta.
Äidin ääni rauhoittaa lasta, sillä juuri se ääni on ollut tuttu lapselle jo pitkään ennen tämän syntymää. Lapsi muistaa sen, miltä äiti näyttää, tuoksuu, miltä äidin kädet tuntuvat…
Vastasyntyneelle lapselle äiti tarkoittaa suojaa ja turvaa, sillä koko tämän elämä riippuu juuri äidiksi kutsutun naisen olemassaolosta. 

Ja jos äiti vain on läsnä, lapsi on onnellinen.



Pienet jalat sipsuttavat pitkin pihanurmea. Aurinko paistaa taaperoisen kasvoille lämpimästi tämän juostessa, välillä kaatuessa pehmeästi maahan. Äiti hymyilee, katsoo hieman kauempaa ja välillä auttaa pienen lapsen ylös nurmelta hellästi. Lapsi tarttuu äidin käteen, nauraa aurinkoisesti suulla, josta loistavat pienet valkoiset etuhampaat. Lapselle äiti on kaikki, sillä Äiti on hauskin, viisain, kaunein ja osaavin ihminen koko maailmassa! Äiti tekee parhaat lihapullat, ostaa hienoimmat vaatteet ja lukee parhaat sadut iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Edes isä ei osaa kokata, imuroida ja kammata lapsen hiuksia samaan aikaan!
Lapselle äiti on esikuva ja ensimmäinen aito rakkauden kohde.

Äiti kohentaa pienen koululaisen repun asentoa ja kysyy: ”jännittääkö?” Pieni ekaluokkalainen pudistaa päätään, vaikka todellisuudessa jännitys on hirmuinen! Äiti hymyilee ja pörröttää lapsen hiuksia avaten kodin ulko-oven. Maailma tuntuu avartuvan pienen lapsen silmissä ja tämä tarttuu äidin käteen vielä viimeisen kerran koulun etuovella. Pienet huulet mutristuvat ja lapsi kysyy: ”Äiti tulethan sinä minua vastaan?”
Äiti hymyilee (äidin hymy on lempeä ja kaunis kuten suojelusenkelillä!) ja vastaa: ”Tottakai minä tulen!”
Lapsi vilkaisee viimeisen kerran äitiä ennen kuin astuu sisään koulurakennukseen.
Äiti on aina tukena.



Huuto kaikuu talossa. Äiti on taas kieltänyt nuorta lähtemästä kavereiden kanssa ulos illalla. Nuoren mielestä äiti on vain täysin ymmärtämätön kalkkis, joka tahtoo vain kieltää kaiken hauskan. ”Eikö äiti luota minuun? Pitääkö äiti minua ihan hölmönä? Eikö äiti rakasta minua?”, miettii nuori huoneessaan riidan jälkeen. Nuori ei ymmärrä, miksi äiti asettaa rajoja, vaikka todellisuudessa äiti omine äidinvaistoineen vain pyrkii suojelemaan lastaan kaikelta pahalta. Äiti pelkää, suuttuu, pettyy ja suree kuten kaikki muutkin. Äitikin on ihminen, mitä nuori ei aina ymmärrä. Kuitenkin äidin asettamat rajat ovat äidinrakkautta puhtaimmillaan: halua suojella ja taata lapselle hyvä tulevaisuus.



Huone on täynnä pahvilaatikoita, sänky raahattu jo muuttoautoon. On tullut aika jättää hyvästit näille huoneille, tälle talolle ja sen pihakiveyksille. Jokainen linnunpoikanen lentää joskus ulos pesästä, niin myös ihmisillä. Kun on tullut lapsen aika alkaa rakentaa omaa elämää uudessa ympäristössä, omassa asunnossa, jossain kaukana kotoa, alkaa todella miettiä lapsuuttaan ja kaikkia niitä muistoja, joita on mukaansa kerännyt. Jokainen miettii varmasti jossain vaiheessa elämäänsä, että vastasiko oikeastaan koskaan vanhempiensa odotuksia: Oliko oikeastaan koskaan äidin järkkymättömän tuen arvoinen. Silloin vain muistaa kaikki ne hetket: äidin onnellinen hymy sairaalassa, kun lapsi avasi silmänsä. Äidin pehmeät ja vahvat kädet, kun kompastuit liukaalla nurmikolla. Äidin rohkaisevat sanat ensimmäisenä koulupäivänä… Ja ennen kaikkea sen, kuinka paljon äiti onkaan lastaan tukenut ja opastanut. Kun lähdön hetki koittaa ja koti jää taakse, säilyvät äidin neuvot ja opetukset ikuisesti lapsen mielessä.



Yhdeksän kuukautta Äiti kantaa lähellä sydäntään pientä olentoa, joka syntyessään tulee rakastamaan tätä yhtä pyyteettömästi kuin Äiti pienokaista. Äiti rakastaa lastaan, hoitaa, ruokkii ja tekee valtavasti töitä lapsensa eteen. 
Ja mielestäni se jos mikä on kiitoksen arvoista.



Kirjoitin tämän, sillä tahdon kiittää sinua, Äiti. 
Tahdon kiittää sinua kaikesta, mitä olet koskaan eteeni tehnyt. Näiden 17 vuoden aikana olet tukenut ja rakastanut minua, vaikken ehkä olekaan välillä käyttäytynyt sen kaiken arvoisesti. Olet auttanut minua kulkemaan eteenpäin ja sanonut ”hidasta vähän”, kun olen sitä tarvinnut.
Vaikka joskus kiukuttelen tai tiuskin, tahdon nyt sanoa että todella rakastan sinua ja että olen kiitollinen siitä kaikesta, minkä olet eteeni tehnyt.



Kiitos rakas Äiti, olet minulle niin kovin tärkeä.
Hyvää Äitienpäivää 13.5.2012



torstai 10. toukokuuta 2012

Uusi banneripaska

Joo, eli uusi kuvahan tuolla on.... varustettuna omalla naamalla -,-''

mutta anygays, antakaa silmienne toki levätä huonolaatuisissa pikkukuvissa....

Itku tulee tuon kanssa♥

Future? Never heard of it...


Mitä minusta tulee isona? 

Tumblr_m0ber563ii1r2sanzo1_500_large


 Kaikki varmaankin muistamme lapsuudestaan ne ajat kun mietimme innokkaasti mitä meistä tulisi isona. Kaikista meistä oli varmasti tulossa jossain vaiheessa lääkäreitä, poliiseja, palomiehiä, NHL-jääkiekkoilijoita, kampaajia tai kassaneitejä...

Lapsuudessa asia ei kuitenkaan ollut aivan niin ajankohtainen.
Lapsuudessa ajatus ammatista ja koulutuksesta tuntuu etäiseltä, täysin isojen ihmisten hommalta! Kuitenkin, viimeaikoina olen miettinyt juuri samaa asiaa...

Mitä minusta tulee isona?
Pahin pelkohan usein on, ettei minusta tule mitään ei stten alkuunkaan, tai että tuottaisin valinnoillani pettymyksen muille.
Mutta totuushan oikeastaan on se, että kysymys on minusta ja omasta tulevaisuudestani, johon voin vaikuttaa positiivisesti vain tekemällä itseäni miellyttäviä valintoja.

 Mitä minä tahdon, sitä mietin usein.
 En tahdo olla lääkäri, en poliisi, enkä lakimies.
En tahdo opettajaksi ala-asteelle, en papiksi enkä jalkapalloilijaksi.
Minun ystävistäni tulee muusikoita, taiteilijoita, ihmisiä ja eläimiä hoitavia lääkäreitä, upseereita ja bussikuskeja.

Mutta mitä minusta tulee?
Kaikki nämä vuodet olen opiskellut tullakseni sellaiseksi ihmiseksi, jota arvostan. 
Muistan tavoitelleeni ammattia, josta saatava palkka rittäisi elättämään minut paremmin kuin hyvin.
Halusin olla jotain merkittävää...

Nyt huomaan, että ehkäpä kirjat ja pänttääminen eivät olleetkaan minua varten.
Väsyttää niin perkeleesti.


...Mutta minun haveenani olisi saada luoda ja ylläpitää jotain kaunista!
Tahtoisin olla valokuvaaja, muusikko, taidemaalari tai....

Kukkakauppias.


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Such a nice cup of tea.

Vanhat, kuluneen näköiset keittiökaapit narahtavat auetessaan. 
Ojennan käteni ylähyllylle, sormeni osuvat vain kasaan pölyä. 
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi teepussit täytyy asettaa jonnekin käsieni ulottumattomiin.
Vahvat käsivartesi kurottautuvat ylitseni ja nostavat pölyn seasta minulle värikkään kartonkisen laatikon.
”Pitänee siivota piakkoin”, sanoin sipaistessani pölyä herra Thomas Twiningsin elämäntyön pintakerrokselta.
Vedenkeitin napsahtaa.
  
 ”Ulkona sataa”, sanot ja upotat pussin mustaa teetä mukiin, jonka reunoja koristavat klassiset säveltäjät. Muistelinkin, ettet pidä Earl Greystä, etkä siitä kauniin punaisesta teelaadusta, jonka nimeä en koskaan vain saa mieleeni.
Välillä ropina yltyy jyrinäksi tyyntyen lopulta vain hiljaiseksi kohinaksi varataivaamme kannella.
Keittiön lattialla on aivan hiljaista ja kiiltelevistä kangassuikaleista kudottu matto heijastaa haikeasti liesituulettimen keinotekoisen auringon valoa.
”Minulla on kylmä.”

Silität värikkään, raidallisen neulepaitani hihaa.Teelusikallinen hunajaa ei koskaan riitä makeuttamaan kupillista persialaista teetä.Mietin, olenko koskaan kertonut sinulle, kuinka kauniilta näytät aamuisin, ja pujotan sormeni vaivihkaa omiesi lomaan.Keittiön lattia on viileä, etsin lämpöä tummanharmaan kankaan suojista.

Kello laulaa iänikuista, monotonista lauluaan seinällä, korkeuksissa, kaukana meistä.”It’s hard to say you love someone and it’s hard to say you don’t”, laulaa mies hienoisen karkealla skottiaksentillaan. Aika on pysähtynyt ja kynttilät palavat hiljalleen loppuun, samalla kun siemaisen viimeisen tilkan teetä taivaansinisen posliinikupin pohjalta.Yö laskeutuu sisään sälekaihtimien väleistä.En sano mitään, minun ei tarvitse. Et sano mitään, sillä joskus teot ovat tärkeämpiä kuin sanat.


Aamulla keittiössä tuoksuu yhä lämmin sekoitus vihreää sitruunateetä ja mustaa Liptonia.



27514247693319747_uwlkwwnf_f_large