sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Such a nice cup of tea.

Vanhat, kuluneen näköiset keittiökaapit narahtavat auetessaan. 
Ojennan käteni ylähyllylle, sormeni osuvat vain kasaan pölyä. 
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi teepussit täytyy asettaa jonnekin käsieni ulottumattomiin.
Vahvat käsivartesi kurottautuvat ylitseni ja nostavat pölyn seasta minulle värikkään kartonkisen laatikon.
”Pitänee siivota piakkoin”, sanoin sipaistessani pölyä herra Thomas Twiningsin elämäntyön pintakerrokselta.
Vedenkeitin napsahtaa.
  
 ”Ulkona sataa”, sanot ja upotat pussin mustaa teetä mukiin, jonka reunoja koristavat klassiset säveltäjät. Muistelinkin, ettet pidä Earl Greystä, etkä siitä kauniin punaisesta teelaadusta, jonka nimeä en koskaan vain saa mieleeni.
Välillä ropina yltyy jyrinäksi tyyntyen lopulta vain hiljaiseksi kohinaksi varataivaamme kannella.
Keittiön lattialla on aivan hiljaista ja kiiltelevistä kangassuikaleista kudottu matto heijastaa haikeasti liesituulettimen keinotekoisen auringon valoa.
”Minulla on kylmä.”

Silität värikkään, raidallisen neulepaitani hihaa.Teelusikallinen hunajaa ei koskaan riitä makeuttamaan kupillista persialaista teetä.Mietin, olenko koskaan kertonut sinulle, kuinka kauniilta näytät aamuisin, ja pujotan sormeni vaivihkaa omiesi lomaan.Keittiön lattia on viileä, etsin lämpöä tummanharmaan kankaan suojista.

Kello laulaa iänikuista, monotonista lauluaan seinällä, korkeuksissa, kaukana meistä.”It’s hard to say you love someone and it’s hard to say you don’t”, laulaa mies hienoisen karkealla skottiaksentillaan. Aika on pysähtynyt ja kynttilät palavat hiljalleen loppuun, samalla kun siemaisen viimeisen tilkan teetä taivaansinisen posliinikupin pohjalta.Yö laskeutuu sisään sälekaihtimien väleistä.En sano mitään, minun ei tarvitse. Et sano mitään, sillä joskus teot ovat tärkeämpiä kuin sanat.


Aamulla keittiössä tuoksuu yhä lämmin sekoitus vihreää sitruunateetä ja mustaa Liptonia.



27514247693319747_uwlkwwnf_f_large

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti