sunnuntai 22. joulukuuta 2013

I'm dreaming of a white Christmas


Tähän on tultu.
Kaksi päivää jouluun on, eikä edes itse tarvitse laskea kun muut tuntuvat kyllä muistuttavan.
Elämäni 18. joulu.
Eikä joulupukki vieläkään ole lempihenkilöni.



Vuosi vuodelta sen saa todeta, kuinka vanhetessaan alkaa ajatella muita enemmän ja enemmän joulua järjestellessään.
Itse olen enemmän tai vähemmän itsekkäistä syistä yrittänyt olla mahdollisimman paljon apuna äidille koko lähisuvun kattavan joulun järjestelyissä ja lahjojen hankinnassa, niin että ei tarvitse tuntea pistoa sydämessään, jos sattuu aattona jonkin lahjapahasen saamaan.
Toinen harrastukseni näin joulun alla on liittynyt nuorempien sisarusteni syyllistämiseen ja marttyyriuteni korostamiseen, sillä erityisesti minua ärsyttää, mikäli muut eivät tee mitään vaikka nätisti vaivautuisin pyytämäänkin...
Eli se niinkutsuttu jouluaikuinen minussa on valitettavasti vienyt tilaa rehelliseltä ja rauhalliselta joulumielen kasvatukselta...

Tosiaankin, se, mitä mietin tänä jouluna liittyy ihmisen todelliseen "jouluminään". 
Eikö ihminen voisi ajatella toisia myös joulun ulkopuolella?
Eikö toista voi muistaa sillointällöin mukavuuksilla tai avunannolla muulloinkin?
Miksi ihmiset kiinnostuvat toisistaan vain joulunpyhinä, jolloin kortit ja lahjat lähtevät myös sukulaisen kaiman kaverin kummille, vaikka tätä on nähty viimeksi kymmenisen vuotta sitten?
Eivät ihmiset paljoa huomiota kaipaa. Oikeasti.
Suosittelisin siis jokaista panostamaan ennenkaikkea aineettomiin, rakkaudentäyteisiin lahjoihin, joihin kuuluu läheisyyttä, läsnäoloa ja keskinäistä avunantoa.




Niin että hyvää joulua kaikille, tyhjentäkää se tiskikone ja imuroikaa välillä, 
siitä se äiti onnelliseksi tulee.


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

These nights.

Yöt ovat minulle kamalimpia.
Makaan yksin paikallani, tuijotan seinäpaneelien säännöllistä rytmiä.
Kasvoni ovat suolaiset, ihoni kuiva ja karhea.
Aina en muista, miksi ihminen on luotu,
miksi elän,
miksi eläisin?

Yksinäisyys on ahdistavaa.
Ajattelen, vaikkei täytyisi.
Ajattelen itseäni, muita,
ja totean kerta toisensa jälkeen, 
että olen järjetön olento:
niin onnellinen,
mutta niin onneton.

On kuitenkin öitä, joina osaan hengittää.
Joina saan antaa kyyneleiden virrata poskillani,
onnesta ja onnettomuudesta.
Nuo yöt ovat voimavarani,
yöt, joina joku silittää hiuksiani
ja sanoo, ettei maailma ole paha paikka.
Etten ole paha, eikä kukaan tahdo pahaa.
Että riitän.

"En nuku, ennenkuin tiedän,
että sinun on hyvä olla."
Vedät minut lähemmäksi itseäsi.
"Suljen sinut syliini, siinä sinun on turvallinen olla.
Suojelen sinua kaikelta, ei sinun tarvitse pelätä."

Forever

Et laske kädestäni irti hetkeksikään.
Suljet käteni omasi suojaan, kun suljen silmäni.
Herätessäni olet siinä yhä, 
sormet sormieni lomassa
yhteen liitettynä.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Uusi ulkoasu ja uudet kujeet... kai?

Lukio alkaa olla olevinaan loppusuoralla ja kuten näkyy, päivitystahtini on päivitys jokaista kahta kuukautta kohden... Eli kaikin puolin paska.
Pitkän hiljaiselon jälkeen olen kuitenkin ehkä päättänyt kiinnostua hommasta jälleen, mikäli ehdin prosessikirjoitelman/aineistoesseen/tekstitaitovastauksen ohella mitään koskaan tehdä.

Valmistautukaa siis siihen että joskus jälleen päivitän!

Paljon rakkautta♥



maanantai 14. lokakuuta 2013

Thinking of you

Once again, I’m here
In this situation,
Where I can do nothing but
Fall in love
With a man.

He has that kind of hands
Which aren’t afraid of hard work,
Brave hands,
But have the softest touch
A human can have.

Cutest thing a man can have
Is the kind of hair
I can brush my fingers through.
Long, dark and curly hair.

He’s social, in a charming way.
He speaks out what he thinks.
A leader type.
But in the end, when it’s time
To talk about feelings
He’s such a typical Finnish man.

When he shows his feelings
It’s something special.
He’s genuine. Honest.
Because he’s unable to lie
About such a thing like that.

He gives me everything
But yet,
He gives me nothing more 
Than he actually has to give.

But I love him.
And I suppose that’s the only thing that matters.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Never let it fade.



Kai se vain on niin, että jossain vaiheessa tajuaa, että rakkaus, 
jota jokainen kantaa sisällään 
ei ehkä kuulukaan jollekulle. 
Siksi ei saisi olla katkera erotessa.
Ei saisi sanoa "et koskaan rakastanut minua"
Ei se pidä paikkaansa. 
Entä jos rakastikin? Valtavasti?
Mutta se hiipui kuin auringonpaiste, hitaasti, tihkusateeksi.
Ei siitä voi ketään syyttää.
Kukaan ei ole siihen syyllinen, 
että jonain päivänä tajuaa antavansa itseään ihmiselle, 
jonka käsiin ei tunne kuuluvansa.


Jonka kosketus ei enää lämmitä,
eikä katse sulata sydäntä.
Eivätkä suudelmatkaan enää maistu
juuri sitruunaa makeammilta.
Eikä siihen ole varsinaista syytäkään,
ei vain tunnu olevan toiselle sopivaa rakkautta,
jota antaa.
Kyllä se siitä.

Goodbye shoes

Mutta
Asiat voivat siis olla myös toisin.
Kaipa minä saan tuntea näin♥


keskiviikko 21. elokuuta 2013

Katson suoraan aamuauringon säteisiin. Verhot ovat kuluneet, huone kaikuu hengitystä. 
Vien jalkani kylmälle lattialle, joka narahtaa kuin väärin soitettu viulu. Tai huonosti rasvattu sarana, ei sillä niin väliä.  Valkeat seinät heijastelevat valoa, loistavat oranssinkirkkaina ja toistavat jalkojen ääniä. 

Sama napsahdus kahvipannusta, sama napsahdus jääkaapin ovesta, sama napsahdus maitopurkin suulta.
Aamuissani kaikki toistavat itseään. Olen tottunut siihen, vaikka tottumus ei olekaan tervettä.
Tuijotan vain valkeita seiniä, odotan. Odotan jotakin, vaikka aina voi olla varma mitä odottaa.
Ja kun käsi laskeutuu olkapäälleni, ymmärrän jälleen odottavani turhaan. Kellokin napsahtelee rytmikkäästi.
Kahvin tuoksu muuttuu katkuksi, seinät valkoisesta harmaaksi, kylmäksi.
Suljen silmäni. Suljen ne.


Pakenen.

Unessani juoksen henkeni edestä, kadulla, paljain varpain ja mukulakivet vastaavat jalkojeni iskeytyessä vasten niitä samalla mitalla. Sade lyö vasten kasvojani, kuten kunnon kliseisiin kuuluu, ja hiukset liimautuvat kaulalleni kylmästi. Huudan tuskasta, vaikka kasvoni ovat kylmän rauhalliset, kyynelten turvottamat. Ihmiset liikkuvat ilmeettömästi sateenvarjojensa alla, eivät ole huomaavinaankaan. He katsovat, mutta eivät välitä. Juoksen ja juoksen, mutten koskaan saavu kadun kulmaan, jonka takana meri häämöttää suurena ja aavana, purjelaivoineen ja lokkeineen. Joskus törmään porttiin, valurautaiseen, joka erottaa minut vapaudestani, mutta pääsen sinne saakka yhä harvemmin. Juoksuni käy kerta kerralta vaivalloisemmaksi, kivet jalkojeni alla terävämmiksi, hengitykseni raskaammaksi… 
Kunnes kaadun. 
Mätkähdän kasvoilleni kadulle, ihmisjoukon keskelle…


Havahdun.

Värähdän kylmästä.
Näin teen joka yö, päivä, ilta, aamu… Milloin satunkaan sulkemaan silmäni todellisuudelta.
Makaan jälleen sängylläni. Avaan silmäni, tunnen käden hyväilevän olkapäätäni.

Kolistelen valurautaporttia.


Aamuaurinko on muuttunut lasiksi. En tunne sydäntäni missään.

On juostava.
On löydettävä pakoreitti.

torstai 1. elokuuta 2013


Let's never fall in love, 
but just stay here, you and me.

Together.

And when we wake up to the sound of rain,
it's time for me to say goodbye.



Live L♥ve & Laugh | via Tumblr

torstai 25. heinäkuuta 2013

new look

Sopivan hulluuden partaalla näin keskellä yötä vaihtelin vähän synkempää, tod näk väliaikaista ulkoasua.... kärsikää♥

tässä sitten kevennykseksi tällainen mukava kuva partioleiriltä:


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hypophrenia


Yli 10 000 kävijää.
Kiitos♥




Toimiston ikkunat ovat sameat ja likaiset, lehdet pyyhkivät ilmaa ulkopuolella.
Kahvipannu porisee ja lasken sekunteja sen loppuun.
PIIP PIIP PIIP, valmis.
Kylmä sää pakottaa ihmiset pitkähihaisiin raitapaitoihin ja polvet peittäviin housuihin.
Pidän viileästä, saan kääriytyä kankaisiin eikä kukaan tuijota, ovatko reidet paksut.
Pyhimysten kuvat tuijottavat rannerenkaista armahtavin silmin.
Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi.

Toimiston ikkunat ovat valoisat ja suuret, tuuli laulaa ulkopuolella.
Painun kasaan, istun kai liikaa, joten nousen hakemaan kahvini.
Ulkona on viileää, tarpeeksi, että voin peittää hihoilla käteni.
Sisäkaton reikäpaneelit vaientavat kaiun, kukapa täällä puhuisikaan.
Ei minulla ole puhuttavaa.

Toimiston ikkunoissa on tummaksi maalatut pielet, takana taivas on valkoinen.
Epävarmaa naputtelua, tukahdutettuja tunteita kuin piikkilanka pään ympärillä.
Ulkona on viileää, sopivasti, jotta voin kävellä ulkona ja perustella sillä miksi en vastaa.
Koneen kohina täyttää pään, rauhallinen ääni pöydän toiselta puolen.
Olen hiljaa. En vastaa.
En tiedä välitänkö enää.


Hypophrenia | via Tumblr - inspiring picture on Favim.com

torstai 18. huhtikuuta 2013

Kaiken löytäisin varmaan....

"Jos voisin lentää, sinne löytäisin varmaan..."

Jos voisin lentää, katoaisin tuuleen.
Suutelisin vapautta, eläisin elämää jonka olen kadottanut, menettänyt.
Häkissäni on ahtaat seinät, suruni ja kaipaukseni maalaavat ahtauden mustaksi.
Mielenrauha, vakaus ja riippumattomuus ovat mieleni syvimmät toiveet.
Pelkään hereillä ollessani romahtavani maailman edessä,
pelkään paeta, vaikka joskus se tuntuu olevan ainoa vaihtoehtoni.
Kuka olen, miksi olen, mitä olen?
Miksi pelkään?

Tumblr_mkcfh8dduo1rl6peio1_500_large

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Goodbye my friend


Minusta vähän tuntuu että hylkään tuon toisen blogini... 
Olen niin perin kiintynyt tähän sekalaista kamaa sisältävään alkuperäiseen blogitukseeni että en vain jaksa ylläpitää tuota toista lehtolastani... :(

Ja tähän kevennykseksi kuva uudesta peruukistani jonka tilasin sikahalvalla Kiinasta.
Kiitti ja kuitti♥



tiistai 19. maaliskuuta 2013

Self Harm Secret


Pieniä ja suuria, haaleita ja vahvoja salaisuuksia ja totuuksia.
Don't be ashamed of yourselves.
What's your story?


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Funny fuckin' Friday,


Huuda tai ole hiljaa.
Tunnustaa siltä että ne ovat ainoat tavat kommunikoida tai olla kommunikoimatta.
Pikkuhiljaa siihen alkaa tottua, ettei mikään ole ennustettavissa.
Eräänä iltana ollaan onnellisia, toisena vihataan ja kirotaan.

Eihän elämä koskaan ole helppoa, kaikkihan sen tietävät.
Mutta ei ole myöskään hauskaa kuulla parhaan ystävän sanovan sinun vetäytyneen täysin kuoreesi, pelkäävän sanoa sanottavasi.
Kun paras ystävä sanoo "olet muuttunut", mikään ei ole niinkuin pitäisi olla.

Silloin olet muuttunut.


Kuka minä olen?
En ainakaan minä, en tässä ruumiissa, en tässä elämässä.
Joskus taistelin, pidin puoleni ja voitin.
Joskus annoin kaikkeni muiden ja itseni puolesta.

Joskus minä olin sellainen.


Nyt istun täällä odottaen hetkeä jona minut heitetään pois tai otetaan vastaan,
Mistäpä sen tietäisi.
Tyydyn siihen mitä olen, mitä saan, vaikkei se ole alkuunkaan sitä mitä tahdon.

Ehkäpä joskus minä osaan jälleen lentää....


Tumblr_mbw5pckbjc1rbqtkmo1_500_large