keskiviikko 20. marraskuuta 2013

These nights.

Yöt ovat minulle kamalimpia.
Makaan yksin paikallani, tuijotan seinäpaneelien säännöllistä rytmiä.
Kasvoni ovat suolaiset, ihoni kuiva ja karhea.
Aina en muista, miksi ihminen on luotu,
miksi elän,
miksi eläisin?

Yksinäisyys on ahdistavaa.
Ajattelen, vaikkei täytyisi.
Ajattelen itseäni, muita,
ja totean kerta toisensa jälkeen, 
että olen järjetön olento:
niin onnellinen,
mutta niin onneton.

On kuitenkin öitä, joina osaan hengittää.
Joina saan antaa kyyneleiden virrata poskillani,
onnesta ja onnettomuudesta.
Nuo yöt ovat voimavarani,
yöt, joina joku silittää hiuksiani
ja sanoo, ettei maailma ole paha paikka.
Etten ole paha, eikä kukaan tahdo pahaa.
Että riitän.

"En nuku, ennenkuin tiedän,
että sinun on hyvä olla."
Vedät minut lähemmäksi itseäsi.
"Suljen sinut syliini, siinä sinun on turvallinen olla.
Suojelen sinua kaikelta, ei sinun tarvitse pelätä."

Forever

Et laske kädestäni irti hetkeksikään.
Suljet käteni omasi suojaan, kun suljen silmäni.
Herätessäni olet siinä yhä, 
sormet sormieni lomassa
yhteen liitettynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti