torstai 2. lokakuuta 2014

Wake me up when September ends.

Asunnossani on likaiset ikkunat.
Niiden takana viimeisiään vetelevän ruskan värjäämät lehdet matkaavat syystuulen mukana.
Sälekaihtimet jakavat maiseman osiin; leikkauksiin, pintoihin, tasoihin.
Seuraan ikkunastani mustien oravien ja citykanien liikkeitä takapihalla.
Se on yllättävän jännittävää.
Kiinnittää huomiota epämääräisiin, epätodellisiin asioihin, tarkoitan.

Maailma on kauniimpi, jännittävämpi, 
kun vain jaksaa keskittyä epäoleelliseen.


Neilikat kukkivat pöydälläni kolmatta viikkoa,
nauttivat ehkäpä asuntoni viileydestä.
Kaukolämpö ei kanna tänne saakka.
Kylmät seinäneliöt asunnossani odottavat lintutaulua.
Se taulu tekee kodin kotiini, joka ei ole kotini.
Vieraat ja tutut vain tavoittavat minut uuden postinumeron takaa,
uudesta kaupungista, vierailta kaduilta.
Onneksi olen sopeutuvainen.
En pelkää kaupunkia,
joka hautautuu talveksi lumeen, pimeyteen, pakkaseen ja japanilaisiin turisteihin.

Syksyn saapuessa löysin myös itseni;
näiltä keltaisten lehtien peittämiltä kaduilta,
punaisten pihlajien katveesta.
Kaupungista, joka herää talveen,
ja jonka kadut kohisevat pohjoistuulen huurtaessa taivasta.

Uusi kaavoitus osaa yllättää,
osaa paljastaa jotain uutta, merkityksellistä,
myös minussa.


Please stay a while. I rather love you, and I need a day to just crunch leaves, sip coffee in the park, and enjoy the colours.
(kuva: pinterest)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti