tiistai 15. syyskuuta 2015

Tänään en ole.

Oman itsensä määritteleminen on usein varsin hankalaa.
Sitä miettii, onko hyvä jossain, onko kaunis.
Onko minussa yleensäkään mitään erikoista, 
mikä määrittelisi minut juuri minuksi?
Usein itsensä määrittelemisen ongelma on järkyttävä itsekriittisyys;
sitä kuvittelee, ettei ole tarpeeksi jotakin.
Ettei ole tarpeeksi tai oikein hyvä. 

Vatsassa on liikaa massaa, ääni on ärsyttävä ja sormet liian lyhyet.

Joitakin asioita kokee olevansa liikaa, kun taas jotkin asiat tuntuvat puuttuvan kokonaan.

Kasvojen epäsymmetrisyys ahdistaa.
Elämässä otan takapakkia.
Enkä taaskaan käynyt lenkillä.
Käytän aikani tähän pohdintaan, 
vaikka voisin olla tehokas ja valmistua.

Olla tehokas,
olla pystyvä, 
olla jaksava.

Mutta vitut siitä.

[c minä itse]
Antakaa minun maata tässä,
ja olla olematta tyytyväinen
itseeni sitten alkuunkaan.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Rakkaus Tekee Vapaaksi

"Sillä täytyy elää uskaltaa,
Vaikka rakastaa"

Todellinen rakkaus ei laita ketään luopumaan omastaan, unelmistaan.
Eikä todellinen rakkaus sano "ei koskaan".
Sillä jokaisella meillä on unelmia, haaveita.
Rakkaus ei sano "älä mene",
vaan "Lupaathan tulla takaisin?"

Rakkaus on sitä kun sulkee silmänsä illalla,
kylmässä betonisessa kerrostaloasunnossa,
ja miettii vaipuessaan uneen,
kuinka kolme viikkoa on oikeastaan aika lyhyt aika.
Kuinka 400 kilometriä on oikeastaan aika lyhyt matka.
Kuinka minkä tahansa kyllä kestää,
jos vain on pakko.

Rakkaus on sitä, että ymmärtää realiteetit,
mutta kaipaa silti, uskoo silti, toivoo silti,
eikä unohda, kuinka hyvältä tuntuu painautua toisen syliin.
Rakkaus on sitä ettei unohda
ja rakkaus on sitä 
että antaa toisen mennä.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Weltschmertz

Maailman tila ahdistaa minua

33 neliötä, puhdas vesi hanasta,
ruokaa lähimarketista.
Minun perheeni on turvassa,
Minä olen turvassa.
Tässä pienessä pohjoisessa kaupungissa,
tai kylässä Itä-Suomessa,
Ei ole koskaan tarvinnut pelätä joutuvansa pakenemaan
tulta, loputonta vihaa.
Sitä hakee leipänsä vaikka jonosta.
Rahansa saa, jos viitsii paperit täyttää,
tai ryhtyä hanttihommiin.
Me onnekkaat.

Mutta jossain tuolla.
Jossain tuolla, 
lapsi istuu äitinsä kanssa kumiveneessä 
ylittäen Välimerta,
tietämättä mitä on edessä,
jos yleensäkään on mitään.
Jossain tuolla kaatuu vene,
jonkun ainoa toivo turvasta,
elämästä joka on elämää, eikä jatkuvaa pelkoa.
Jossain tuolla 
toivo hukkuu.

Ihmiset kutsuvat sitä maailmantuskaksi.
Pahaa oloa, jota podetaan, koska maailman asiat eivät ole oikealla tolallaan.
Pahaa oloa pahuudesta.
Ihminen vain huomaa, että on täysin voimaton vallitsevien olosuhteiden edessä.
Minä voin huutaa, voin vaatia, voin itkeä itseni uneen,
mutta ilman konkretismia 
jossain tuolla
vene kaatuu.

En sano tätä siksi, että tahtoisin pönkittää länsimaista egoani.
Sanon tämän, koska "joko ojennamme kätemme tai käännämme selkämme"(Anssi Kela).
Ja nyt on aika ojentaa kätemme.
On aika ojentaa kätemme kaikille niille jotka tarvitsevat apua,
lähellä, kaukana.
On aika tukea veneitä,
jotta toivo ja elämä
kantaisivat yhä 
kaikkialla maailmassa.